Lähikauppa-angsti

Sunnuntai on mulle aikataulullisesti sopivin päivä käydä ruokakaupassa.

Henkisessä mielessä kaupassakäynti olis kuitenkin varmasti mukavampaa muulloin kuin sinä nimenomaisena viikonpäivänä, jolloin lähiseudun miehet raahataan kauppaan.

Koska miehillä ei ole ruokakaupassa mitään muuta tekemistä kuin seisoskella käytävien tukkeena, heidän täytyy keksiä jotakin viihdettä itselleen… ja mitähän se mahtais olla?

Nämä vaimojensa seurassa liikenteessä olevat miehet erehtyvät tuijottamaan jopa sen näköistä naista kuin minua! (Sunnuntai-tamineissani minusta näkyy korkeintaan pieni läntti naamaa. Pipo on syvällä päässä ja olen hautautunut paksun toppatakin uumeniin. Mistä ne edes tunnistaa, että mä olen nainen?) Voisivat minun puolestani jättää väliin. En usko, että menettäisivät kovinkaan paljon!

Minulla on mielestäni ihan riittävästi kestämistä arkipäivieni mieskontakteissa. Sunnuntaina voisin mielelläni olla ihan kokonaan rauhassa, jopa katseilta.

Mulle on syvä mysteeri, mitä siitä tuijottamisesta saa irti? Seksiä ne varmasti ajattelee, mutta minkä helvetin takia MINUT pitää sotkea niihin kuvitelmiin!

Halveksin yli kaiken pettäviä henkilöitä ja mun mielestä jo tuollainen pakonomainen vieraiden naisten tuijottaminen on epämiellyttävää käytöstä. Flirtistä ei ole kyse, ei mistään vastavuoroisesta, ei mistään mukavasta, ei kohteliaasta vastakkaisen sukupuolen huomioimisesta, ei ei. Tuo staattinen katse muistuttaa jossain määrin kerjäävän koiran ilmettä. Mutta kerjäävä mies ei ole lähimainkaan yhtä söpö kuin koira!

Pitäiskö niille heittää luu?

…

Tämä on unohdetun sinkkunaisen vuodatusta. Mitään positiivista en saa miesten taholta osakseni. Korkeintaan joudun vastentahtoiseksi kolmanneksi osapuoleksi johonkin ruokakaupparituaaliin…