Tässä viime päivinä (kun olen ollut äärikypsynyt tiettyihin henkilöihin ja ilmiöihin lähiympäristössäni), mua on taas jokseenkin viileän ironiseen tapaan huvittanut se länsimaisen buddhalaisuuden sovellus, jota eräätkin tuntemani ihmiset harjoittavat.
Tämän jalon uskonnon (jota ei saa sanoa uskonnoksi) / mielenhallintamenetelmän ulkopuoliselle ilmeneviä piirteitä ovat esimerkiksi nämä:
”Kuule, ihminen tekee ihan itse itsestään onnettoman – ei ympäristöllä ja muiden teoilla ole merkitystä.” (Kiva synninpäästö itse itselleen: voit siis kohdella muita ihan miten sattuu…)
”Sitä voi VALITA mitä tuntee tai ajattelee.” (Voisit sitten ajatella jotain vähän fiksumpaa, jooko?)
”En mä ajattele huomista, asiat menee niinku menee.” (Vittu joo, ole sä vain pyhän huoleton, mutta se tarkoittaa sitä, että MUUT joutuu korjailemaan sun jälkiä!)
”Mä en enää käytä kalenteria, koska se on ihan turha.” (Näinpä näyttäis olevan; siksi MUN pitäis ilmeisesti kirjoittaa omaan kalenteriini myös SUN menot, jotta sä voit tekstailla ja soitella vähän väliä kysellen: ”Muistaksä mihin mun piti mennä tänään?”…)
Olenko joskus sanonut, että väliinpitämättömyys, itsekeskeisyys ja pinnallisuus ärsyttävät mua enemmän kuin mikään? Jos en ole, niin nyt sanon.
Samat ihmiset jotka paasaavat kristittyjen (tai muiden ihmisten yleensä) kamalista synneistä, asettavat itse itselleen synninpäästön kaikesta. Kun on buddhalainen, voi tehdä mitä sattuu, koska ympäristö voi itse VALITA olevansa onnellinen, näistä henkilön X tökeröistä teoista huolimatta. Äh… jos näitä henkilöitä oliskin vain yksi, niin ehkä se vielä menettelisi, mutta kun tämä buddhalaisuuden suuntaus riivaa koko lähipiiriä. Ole siinä sitten onnellinen!
Tällainen ”henkistyminen” ei tuo kyllä mun mielestä minkäänlaista positiivista säväystä sen normaalin pinnallisuuden ja itsekeskeisyyden lisäksi. Olisivat pysyneet siinä.
Kelle kertoisin? 