Posts filed under 'selviytymiskeinot'
Suomeen ei jää kuin työttömät…
… ja pari orjapiiskuria.
On todella mielenkiintoista funtsailla, millaista maata tästä parhaillaan rakennetaan. Porukkaa on kohta enemmän työttöminä kuin töissä, veronmaksajien määrä vähenee, ihmiset ikääntyy, työttömät pakotetaan aiempaa kattavammin palkattomiksi harjoittelijoiksi jne.
Kenen taskuun kaikki raha valuu? Mitä 95 % porukasta aikoo tehdä? Mitä lopulta tapahtuu?
Mä luulen, että henkilökohtaisesti terveellisintä olis vaihtaa maisemaa ajoissa.
3 comments joulukuu 13, 2009
Missä viihtyy
Hassua, mutta mä viihdyn aika omituisissa paikoissa. Olen vihdoinkin oppinut saamaan turvaa valheesta.
Viittaan tällä tietenkin työelämään. (Nykyihmisen työ on teeskentelyä.)
Mutta valheen täytyy olla kaunista: Pidän ylikalliista sohvista, liioitellun puhtaalta tuoksuvista miehistä ja tuoreesta, italialaisesta espressosta kupissani.
Sen sijaan en pidä tahmean niljakkaasta poliittisesta puheesta, jolla ei ole minkäänlaista katetta. Sillä ei saa edes yhtä espresso-kupillista, ei mitään… ei mitään muuta kuin lisää päänsärkyä, lisää ongelmia jokaiseen päiväänsä.
On siis aika selvä juttu, että mihin suuntaan mä aion ottaa seuraavan askeleeni. Valheiden tiellä…
6 comments syyskuu 20, 2009
