Posts filed under 'ruoka'

Inhoan muovia

Terveellisesti syön jo, mutta vaikeampaa on hoitaa henkilökohtainen ruokahuoltonsa ekologisesti kestävällä tavalla.

Terveyden vuoksi olen esimerkiksi koettanut siirtyä kahviriippuvuudesta edes osittaiseen teeriippuvuuteen ja siinä onnistunutkin, mutta onko tee sen ekologisempaa – ei. Ellei juo pelkkää kotimaista mustaherukanlehtiteetä tai vastaavaa. (Ehkä pitäisi alkaa totuttelemaan.)

Vaihtamalla terveellisempiin elintarvikkeisiin ei välty siltä, että ruoka roudataan toiselta puolelta maapalloa eikä varsinkaan JÄRJETTÖMIIN MUOVIPAKKAUKSIIN upotetulta sapuskalta. Muovia, muovia, muovia ja älyvapaita ylimääräisiä muoviosia kuten esim. pahvitölkkien muovikorkit! Minkä vuoksi? Eikö niistä purkeista muka aikaisempina vuosikymmeninä osattu kaataa litkut ulos ilman korkkiakin? (Tästä ärsyttävyydestä pitäisi kai vaivautua antamaan suoraa asiakaspalautetta – muutoinkin kuin jättämällä korkkipurkit ostamatta ja meuhkaamalla täällä blogissa.)

Kaiken minkä voin, ostan keräyskartongiksi kelpaavissa pahvirasioissa tai -tölkeissä, kierrätettävissä pulloissa tai kokonaan ilman kääreitä (esim. muutamaa hedelmää ei ole pakko änkeä muovipussiin / hedelmämuovipussit voi käyttää monta kertaa uudestaan).

Maitotaloustuotteista en ole valitettavasti päässyt eroon, vaikka ajoittain on ollut kovaa yritystä. Enkä riisistä – se on mun heikkous, suklaan ohella. :)

Mietin myös, että voisi olla ekologisempaa (ja myös halvempaa) alkaa leipoa leipänsä itse. Käytännössä tämä tapahtuisi mun kohdalla leipäkoneella, koska mulla ei ole aikaa vahdata uunia.

Asian vierestä: Sähkön kulutusta olin näköjään onnistunut entisestään niukentamaan. Siitä voin onnitella itseäni! :) On tosin ollut pieni houkutus koristella kotia jouluvaloilla, mutta… se lisäisi sähkön kulutusta, joten pidättäydyn. Voinhan poltella kynttilöitä, jos ylipäänsä ehdin tunnelmoimaan…

Add comment joulukuu 6, 2009

Muillekin uusavuttomille tiedoksi

Ihmiset jotka kokkaavat yhtä harvoin kuin minä, saattavat myös olla vailla sitä tietoa, että pakasteseitä voi valmistaa muutenkin kuin uunissa! Mulle tämä oli uraauurtava tieto. :D (En ehdi enkä jaksa mitään uunijuttuja – liian hidasta.)

Nyt sitten olen leikkinyt perheen emäntää (koska seuraava ruokalaji sopisi edullisuutensa vuoksi erityisesti lapsiperheen arkisafkaksi) ja valmistanut erittäin yksinkertaista seipöperöä.

Ipon halpa seihärdelli

paketti pakasteseitä fileinä (hinta alle pari euroa)
pahvipurkki paseerattua tomaattia (alle 1 ege)
chilikastiketta tai jämäkämpää chilisoosia
suolaa
grillausmaustetta tai pippurirouhetta
kivettömiä mustia oliiveja (tai pussi hernemaissipaprikaa jos haluat säästää)
punainen paprika tai pari kypsää tomaattia (ei kannata laittaa pahan makuisia, vetisiä, puoliraakoja tomskuja olleskaan)
rypsiöljyä

2. Lorauta reilusti öljyä kannelliseen paistinpannuun ja iske sei jäisenä paistumaan reilulla lämmöllä. Heitä päälle runsaasti paseerattua tomaattia, chilikastiketta, vähän suolaa ja hiven grillausmaustetta tai pippurirouhetta. Kansi kiinni.
3. Kääntele keitosta välillä ja erottele fileet toisistaan, kun kala alkaa sulaa.
4. Kun vaikuttaa siltä, että kala on kauttaaltaan kypsää, pistä messiin oliivit tai hernemaissipaprikat. Silppua paprika ihan pieneksi ja heitä joukkoon tai viipaloi tomaatit ohuiksi siivuiksi ja laita keitoksen päälle. Kansi vielä vähäksi aikaa kiinni ja paistelua miedolla lämmöllä.

Tämä on niin helppoa, että kaikki osaa, minäkin! :)

Lisukkeena voi syödä mitä haluaa: nuudeleita, pastaa, riisiä, perunaa, leipää tai vaikka porkkanalaatikkoa, heh.

Olen varsin tyytyväinen siihen, että minä joka tuhlaan aivan liikaa rahaa ruokaan, onnistuin keksimään jotain noinkin halpaa syötävää!

(Teen tätä ruokaa aina välillä, vaikka periaatteessa vastustan pakasteiden käyttöä. Kalaa syön muutenkin; muuta lihaa en.)

5 comments joulukuu 11, 2008

Lempi-iltapala

Mun lempi-iltapala on nykyään kaikessa yksinkertaisuudessaan:
- avocadon puolikas koverrettuna ulos kuorestaan ja paloiteltuna
- 1-2 tomaattia paloiteltuna
- hitunen rypsiöljyä
- mustapippurirouhetta
- ripaus suolaa

2 comments marraskuu 15, 2008

Iltapöperö

Ruoka-ainekokeiluni jatkuvat.

Nyt testasin kerralla Puuppolan aitokaura-hiutaleet (puuron muotoon kokattuna), Hirvelän KauraKuitunen (kuitua huimat 69%) talkkunan, Clearspring Organic Blueberry Spread hillon ja iskin joukkoon vielä paloitellun reilun kaupan banaanin ja muutaman kuoritun (valitettavasti epäreilun ja luomuttoman) mantelin.

Totean, että:
- puuro itsessään oli erinomaisen hyvää! (Kaurapuurojen kategoriassa.)
- talkkuna niin ikään mainiota
- hillo maistui ehkä enemmän omena- kuin mustikkahillolta, mutta oli ihan hyvää. (Valmistusaineena onkin mustikan lisäksi mm. omenamehu.)

Kombinaatio oli vähän omituinen. Tuohon yhdistelmään riisipuuro olis sopinut paremmin – mutta sehän olis ollut paljon epäekologisempaa.

Hyvä siis näin! :)

Add comment marraskuu 13, 2008

Koneet ja niiden hyväksikäyttäminen

Tämä on suuri päivä, ostin nähkääs näin vaarallisen laitteen: “Tätä laitetta eivät saa käyttää henkilöt (mukaan lukien lapset), jotka eivät ole fyysisesti, aistillisesti tai henkisesti täysin kehittyneitä tai joilla ei ole kokemusta ja tietoa laitteen käytöstä, paitsi jos henkilöiden turvallisuudesta vastuussa oleva henkilö valvoo tai ohjaa heitä alussa.”

Mikä se on?

TADAA! :D

Joo. Tollasta mulla ei nimittäin ole ollut vielä koskaan eläissäni. Uskalsin kuitenkin heti käyttää sitä ihan yksin! :D

Tämän aterian pääasiallinen kokkausväline mulla sitävastoin on ollut jo pidemmän aikaa, mutta sitä en ole käyttänyt. (Uskaltaisin kyllä, mutta pyrin säästämään sähköä, sekä vesistöä ärjyiltä konetiskiaineilta.)

Paitsi että hmm… tuota toista edellä mainitun menun valmistamiseen tarvittavaa laitetta mulla ei ole. Tekis kuitenkin mieli kokeilla tuota reseptiä! Ehkä mun pitää korkata astianpesukone ihan sitä varten? (Sitten kun mulla on seuraavan kerran enemmän vieraita. Eli vieraiden jälkeen paljon astioita pestävänä.)

4 comments lokakuu 30, 2008

Ravintoainekatsaus

Jaahas, ilmeni sitten uusi kannustin luomuviinien nauttimiselle!

Olen kyllä lähes päivittäin miettinyt, että mitä kaikkea moskaa nauttimamme elintarvikkeet sisältävät… Mun on vaikea uskoa, että esim. tee tai riisi olisivat kovinkaan hyvin myrkyiltä ja ympäristön saasteilta säästyneitä, kun miettii missä päin maailmaa niitä viljellään…

Kierrätettyjä viinipulloja by David Guilfoose

Asiasta toiseen: Erikoisruokavaliota noudattavia (lähinnä laktoositon/ gluteeniton, mutta myös maidoton/ munaton) suosittelen kokeilemaan Vuohelan Herkkupuodin tuotteita, nam! (Kiitettävän laaja jälleenmyyjälista löytyy nettisivuilla.)

Add comment lokakuu 28, 2008


Arkisto

Aiheet

Avainsanat

astianpesuaine asunto Berlin deitti dilemma elämän tuskastuttava pinnallisuus eskapismi friikkaus haaveet henkisesti vieras kotimaa hyväntekeväisyys höpinää ihmismieli joulu kateellinen kukkaiskerho kukkaiskerho & co. lapsettomuus maailman tila maistelu maratoonarit™ mun elämää muurahaisen elämää neuroottista orjameininki paikalliselämää parisuhde perseestä politiikka pyykinpesuaine resepti ristiriita satu pienestä muurahaisesta siivoussuihke sinkku testaaminen toivotukset tulevaisuuden suunnitelmia v*tuttaa vege vihreä viihde viikonloppu väsymys ärtymys

Sivut