Slave in Finland

The Yes Men

Ihan sama mitä joku seminaarissa sanoo tai tekee, yleisö kuorsaa tasaista tahtia. Niin teen toki minäkin.

Työn tasaisempi jakaminen

Haaveillessani siitä, että joku jaksaisi luoda adressin aiheesta ‘Työn tasaisempi jakaminen’, googlailin noita sanoja ja huomasin, että joku on ainakin vaivautunut kirjoittelemaan enemmänkin tästä kurjasta myrkystä nimeltään moderni työelämä. Vilkaisin vasta tuota, mutta ehkä vilkaisen toisenkin kerran. Hän varmaan allekirjoittaisi adressin?

Mä en jaksa (ainakaan nyt) nettiadressia luoda, koska se edellyttäisi TAAS uuden käyttäkätunnus + salasanaparin valitsemista – niiden suhteen mulla on mitta ihan täynnä.

“Jos tämä todella olisi kovin hyvä järjestelmä, ei vallitsisi sitä järjetöntä tilannetta, että osa ihmisistä on omasta tahdostaan riippumatta vailla työtä, ja suurella osalla on työtä liikaa. Erityisesti tämä kärjistyy talouden laskukausina. Luulisi, että tämä yhtälö on niin helppo, että sen osaisivat nykypoliitikkommekin ratkaista. Mutta ei, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ihmetellään työttömyyslukuja, ja yritetaan keksiä milloin mitäkin keinoja työttömien ja työttömyyden määrän väentämiseen. En tedä onko liian skeptinen näkemys se, että työttömyyttä ei ole haluttukaan poistaa. Taustalla olisivat mitkäs muut kuin kapitalistisen yhteikunnan kannalta edulliset tekijät: kun aina on vähintään osa työvoimasta työttöminä, varmistetaan työvoiman saatavuus ja se, että periaatteessa kaikki työpaikat tulevat täytetyiksi ja että työpaikoista kilpaillaan. Tämän tausta-ajatuksena on tietysti se, että näin varmistetaan ihmisten mahdollisimman hyvä työhaluisuus ja periaatteessa hyvä työmotivaatio, kun työ on tällaisessa järjestelmässä etuoikeus. Todellisuudessa, jos ihmistä tarkastellaan ihmisenä, eikä sairaaseen yhteiskuntaan väkisin sopeutettavana työrobottina, saavutettaisiin ihmisten todellinen ja terveemmällä pohjalla oleva työmotivaatio, ja sitä kautta hyvinvoivemmat ja onnellisemmat ihmiset, jos työ olisi perusoikeus eikä etuoikeus…” Jonathan Starck

P.S. Saattaa olla, että tapasin hänet joskus aamuyöllä, vuonna 1990 ja jotain, Etu-Töölössä, hämärästi valaistussa, terveellä tavalla sekaisessa yksiössä (vai olikohan kaksio)… Ainakin jonkun samannimisen. (Miten voi muistaa ihmisten nimiä 90-luvulta?)

Piristävää luettavaa sunnuntain ratoksi

Luoja minua työttömyydestä varjelkoon, ei voi muuta toivoa kun lukee näitä tosielämän ihania kertomuksia.

Yritän tässä karaista itseäni… Kaikki viittaa siihen, että syksystä ja talvesta tulee ankara. Voi sattua mitä vain, joten Luoja minua varjelkoon!

Miksi ulkomailla on niin mukavaa?

Luulen tajunneeni yhden mahdollisen syyn siihen, miksi ulkomailla on helpompi rentoutua, olla oma itsensä.

Suomessa mä koen olevani enemmän tekemisissä yhteiskunnan kuin yksilöiden kanssa. Jokapäiväinen arki, joka on enimmäkseen työtä, on yhteiskunnan palvelemista niillä ehdoilla, jotka se on minulle asettanut. En voi valita; joudun alistumaan.

Tapaan toki ystäviäni, mutta osa heistäkin kamppailee samojen rajoitteiden kanssa. Aina kuulee kertomuksia siitä, miten yhteiskunta on toiminut / ollut toimimatta suhteessa kansalaiseen. Jokainen tietää asemansa, liikkumavaransa. (Poikkeuksena ne, joilla on riittävästi rahaa. Raha todella on ainoa pelastus siitä mitä minä kutsun yhteiskunnaksi.)

Tavallaan en ihmettele oikeiston fantasiaa minivaltiosta. Haluaisin minäkin päästä eroon KELA:sta, sossusta, työkkäristä, terveydenhuoltojärjestelmästä, koululaitoksesta… En kuitenkaan haluaisi jäädä paitsi hoivasta, koulutuksesta enkä sosiaaliturvasta. Mutta kuka tämän yhteiskunnan jäsen voi todella luottaa saavansa näitä (palveluita) yhteiskuntamme eri laitoksista? Minä ainakin olen menettänyt uskoni… Yhteiskunnasta on tullut melkein vihollinen, kahle. Vain ne toimenpiteet joilla minua rajoitetaan tuntuvat toimivan. Suhde yhteiskuntaan on yksisuuntainen… Olen yhteiskunnan omaisuutta, resurssi joka voidaan käyttää loppuun, todella epähumaanilla tavalla, alistamalla.

Ulkomailla kohtaan ensisijaisesti yksilöitä.

Kestäisi varmaan melko kauan joutua tekemisiin vieraan yhteiskunnan kanssa… Jos muuttaisin ulkomaille ja työskentelisin yksityisen yrityksen palveluksessa, voisin ehkä ainakin muutaman kuukauden ajan elää välittämättä MISTÄÄN yhteiskunnasta.

Ehkä kuulisin vihdoin omat ajatukseni, enkä syvälle juurtuneita kunnon kansalaisen defenssejä. Kunnon kansalainenhan ei ajattele, vaan noudattaa sääntöjä. (Hitto mikä määrä sääntöjä riittääkin noudatettaviksi!)

Eniten ärsyttää: Musta-tuntuu-politiikka

Ei mene mulle jakeluun, että miten tuolla ihan oikeassa valtakunnanpolitiikassa saadan järjettömän isoja muutoksian läpi lähes täysin vailla perusteita ja seurauksista välittämättä.

Tässä alla ote kansanedustajan blogikirjoituksesta, joka edes hieman huojensi mun mieltä; ongelma on havaittu, mun ei tarvii siitä yksin meuhkata: “Kela-maksun poistoa olemme käsitelleet valiokunnassa ja todella hallitus jättää rahoituksen täysin auki. 1,1 mrd vähennys kansaneläkkeiden rahoitukseen syntyy. Tässä yhteydessä olisi vähintään pitänyt olla mustaa valkoisella rahoituksesta. Viitteitä saatiin siitä, että kaikkea ei ehkä rahoitettaisikaan yritys- ja energiaverotuksena yrityksiltä, vaan osa mahdollisesti myös tavallisilta veronmaksajilta. Tätä ei voi hyväksyä.” (Satu Kirsikka Taiveaho)

Onko tuo hallitustyöskentely ihan tällästä:
Joku keksii: “Musta tuntuis nyt tosi kivalta tehdä valtion kassaan sellanen 1,1 miljardin lovi, miltä susta tuntuu?”
Toinen ilmeisesti vastaa: “Musta tuntuu kuule ihan samalta.”
Joku: “No, hei – sit me vaan tehään se, jee!”

Epäilen, että on.

Muistilappu veroista ja tuloeroista

Huom! Alla olevat tekstit ovat kokonaisuudessaan sitaatteja. Lähteet kunkin sitaattiosuuden lopussa.

…

Perintö- ja lahjaveroilla kerättiin toissa vuonna noin puoli miljardia euroa. Perintöjä sai kaikkiaan vajaat 100 000 suomalaista. (STT 18.4.07)

…

Perheyritysten liitto vaati vuonna 2003 hallitusohjelmatavoitteissaan, että yritysten verohuojennussääntöjä on ajanmukaistettava ja varallisuusvero on poistettava. Vanhasen ensimmäinen hallitus toteutti molemmat toiveet. Hallitus kevensi yritysten ja maatilojen omistajien perintöveroa sekä poisti varallisuusveron.

Tämän jälkeen Perheyritysten liitto asetti ykköstavoitteekseen perintöveron poiston kaikelta yritysvarallisuudelta, ensi alkuun perheyrityksiltä.

Perheyritysten liitto, Elinkeinoelämän keskusliitto, Suomen yrittäjät ja Pellervo-Seura perustivat Suomalaisen omistajuuden neuvottelukunnan Sonkin.

Perheyritysten liitto ja Sonk valmistelivat omat hallitusohjelmatavoitteensa (2007) huolella. Ne julkistettiin heti vaalien jälkeen maaliskuun lopussa. Molempien järjestöjen pääviesti oli sama.

Sonkin paperi alkaa näin: ”Perintö- ja lahjavero poistetaan kaikilta yritysvarallisuuden siirroilta sukupolvenvaihdostilanteissa”.

Perheyritysten liiton paperissa lukee puolestaan: ”Perintö- ja lahjavero poistetaan kaikilta yritysvarallisuuden siirroilta sukupolvenvaihdostilanteissa.”

Vanhasen toisen hallituksen ohjelmaan kirjattiin tämä: ”Perheyrittäjyyden edistämiseksi poistetaan perintö- ja lahjaverotus kokonaan yritysten sekä maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdoksilta.” (Vihreä Lanka 14.9.07)

…

Pääministeri Matti Vanhasen mukaan Suomen hallitus poistaa perintöveron laajasta kritiikistä huolimatta. ”Tulemme poistamaan perintöveron sen herättämästä närästä huolimatta”, Vanhanen sanoi. (Tekniikka & Talous 5.6.07)

…

Hallitus tekee jakopolitiikkaa suurituloisten hyväksi (HS / STT 26.7.08)

Tuloerojen takana poliitikot, ei luonnonilmiö (HS / STT 26.7.08)

Pelasta eläkkeesi

Nimi alle, kiitos:
http://www.adressit.com/elakepaatos

Rukan lumilla, rahastoissa ja eduskunnassa

On aika nokkela veto tuolta erään puolueen itsevaltiaalta ruveta sanelemaan ‘työreformia’, joka ei kosketa oman puolueen äänestäjiä juuri lainkaan. (Toisaalta; kun tietää, että hän haaveilee itsevaltiaan uransa jatkosta, niin pitäähän tuota eläkeikää varuiksi nostaa jo ihan senkin vuoksi…)

Tänään on ollut mielenkiintoista seurata, miten Lex Nokia -äänestyksen kriittiset jälkipuinnit ovat keskittyneet lähinnä vihreiden äänestyskäyttäytymisen ja paikalla- / poissaolon ruotimiseen, jättäen lain puolesta äänestäneet oikeistopuolueet (Kok, Kesk, RKP) poissaolijoineen päivineen täysin rauhaan.

Muuta erittäin mielenkiintoista:
“Kataisen mukaan työnantajan Kela-maksun poisto parantaa julkisen talouden kestävyyttä nopeuttamalla eläkkeiden rahastointia. Tämä on hänen mukaansa Kela-maksun poiston ensisijainen motiivi.” (Uusi Suomi 12.2.09)

“Valtiovarainministeri Kataisen mukaan kansaneläkemaksun poistosta syntyvä aukko valtion budjetissa on tarkoitus paikata teollisuudelle ja kuluttajille tulevilla maksuilla, kuten ympäristö- ja muilla välillisillä veroilla vuodesta 2011 alkaen.” (Yle 12.2.09)

Kuka uskoo rahastoihin? Niiden varmoihin tuottoihin? Minä en, eikä näköjään edes Katainen, mutta Kokoomuksen taustavoimat pankeissa ja rahastoissa ovat ilmeisesti juuri nyt niin kovassa ja akuutissa massin tarpeessa, että rahastoihin pitää saada pikaisesti pumpattua tämän maan eläkerahat. Jee.

Eli tästä päästäänkin sitten ratkaisuun, jonka Vanhanen on jo kiirehtinyt esittämään: Ei piruvie päästetä ihmisiä eläkkeelle! Parissa vuodessa kansa kyllä unohtaa minne ne eläkerahat on jemmattu & sulatettu ja kenen toimesta…

Agitoitunut

Täytyy sanoa, että Lex Nokia hässäköinti ja heti perään Vanhasen Rukan keksintö ovat agitoineet mua kohti poliittista aktiivisuutta. Voi, kunpa saisin aikaiseksi ryhtyä käytännön toteutuksiin!

Se on vaan hiukan vaikeaa, kun ensinnäkin vaiheilen kolmen puolueen välillä…

Mikä olisi se oikea? Voiko liittyä yhteen puolueeseen ja äänestää toista? Käytännössä toki voi, mutta onko se vähän hoopoa? On.

Vaiheilun plussat ja miinukset:

Puolue A:
+ henkkohtasesti erittäin hyviä kokemuksia työelämän kautta
+ ajaa muutamia elämässäni keskeisiä asioita tehokkaamin kuin monet muut puolueet
+ potentiaalisesti hyödyllinen valinta työuraa ajatellen
- on ehkä turhan konservatiivinen / tavismainen hengeltään
- en ole saanut selvyyttä puolueen kannasta muutamien minulle olennaisten asioiden suhteen
- iso, joten jäsenenä tuskin voisin saada ääntäni kovin paljon kuuluville (enkä halua tyytyä vain maksamaan jäsenmaksua)

Puolue B:
+ arvoiltaan lähinnä minua (eli tätä puoluetta useimmiten äänestän)
+ raikas ja persoonallinen, kokemukseni mukaan (eli tuntemani jäsenet)
- ei kovin voimakasta vaikutusvaltaa, hiukan unelias ja melankolinen
- tuskin edesauttaisi henkilökohtaisia pyrkimyksiäni

Puolue C:
+ arvoiltaan lähellä minua; kuitenkin ehkä liikaa profiloitunut yhden asian liikkeeksi, muut asiat lisukkeena
+ persoonallisuutta salliva
+ moderni
- hieman tehoton vaikutelma; paljon puhetta mutta…
- osa porukasta (ministeritasoa myöten) mielestäni irti todellisuudesta, erityisesti joidenkin minulle tärkeiden asioiden suhteen
- IMO pikkasen elitistinen meininki (sopii parhaiten niille, joilla on kiva kaupunkiasunto ja aikaa juoda lattea)
- jotenkin liian ‘läheinen’ eli ‘jännittävyys’ & ‘eksoottisuus’ puuttuu (tämä on kyllä tosi kummallinen miinuksen aihe, kieltämättä!)

Noh. Minkä mä nyt noista ottaisin?

Luulen, että olen niin laskelmoiva ja itsekäs, että valitsen Puolue A:n. Poliittiseen hihhulointiin menee kuitenkin niin paljon aikaa, jos sitä alkaa tosissaan harrastamaan, että on hyvä jos saa tuon harrastuksen jotenkin yhdistettyä työelämään, edes potentiaalisesti. Olen jo aiemminkin ollut ihan hilkulla liittyä kyseiseen puolueeseen. Jopa jäsenhakemusta pyöritellyt käsissäni…

Täytyy nyt kuitenkin vielä tsekata muutama seikka.

Vaihtoehto B olisi se, jonka puoleen kallistuisin, jos mulla olis enemmän vapaa-aikaa. C taas voisi olla ihan kiva puolue, jos maailmassa olis vähemmän murheita / minä olisi sinisilmäisempi joidenkin asioiden suhteen.

Tiedän ihmisiä kaikista harkitsemistani puolueista ja kaikki tuntemani ovat fiksuja, mukavia, aktiivisia ihmisiä ja kiinnostuneita about samantyyppisistä asioista. En tiedä millä perusteella he ovat valinneet puolueensa? Ehkä joku on vaan pyytänyt mukaan toimintaan?

…

Pienenä lisäyksenä: Mulla on paljon kokemusta työelämän(kin) kautta myös eräästä muusta puolueesta, mutta sen kokemuksen laatu on… [tähän pitäis sijoittaa sellanen merkkisekamelska, jota sarjiksissa käytetään kuvaamaan kirosanoja].

Minä kokoomuslaisena

Keksin (itseäni) huvittavan ajatusleikin.

Jos mun päässä napsahtaisi ihan lopullisesti ja muuttuisin kokoomuslaiseksi, niin millainen olisin ja mitä ajattelisin?

Muuttaa mun ei ehkä tarvitsisi, mutta pukeutumistyylini kaipaisi muutosta, eritoten vapaa-ajan tyyli. Ostaisin oitis mariininsinisen kotiasun ja vaalenpunaiset kotitossut. Hiukseni kietoisin nutturalle helmisomisteisella hiussoljella… Ja sitten ajattelisin…

“Kyllä välillä on ollut taloudellisesti tiukkaa, mutta työnteolla minä olen aina
pärjännyt. Nytkin teen kahta työtä. En voi suvaita minkäänlaista laiskottelua! Esimerkiksi kaikki ammattiliittoihin kuuluvat lintsarit, jotka vain suunnittelevat yleislakkoa, ovat ihan vihonviimeistä pohjasakkaa. Pitäisi ymmärtää, että nyt tarvitaan meidän kaikkien talkoopanosta – vanhustenkin! Kyllä minunkin vanhempani aivan varmasti haluavat työskennellä vielä 85-vuotiainakin, jos vain kuntoa riittää; ja riittäähän sitä, kun elää hyvin ja oikeiden arvojen mukaisesti. Otankin asian puheeksi heti seuraavan kerran, kun käymme yhdessä Stockmannilla kahvilla.”

“Mutta olen minä tulevaisuutta ajatellen kuitenkin ottanut sieltä meidän pankista sellaisen eläkesäästöpaketin. Sinne olen aina joka kuukausi laittanut parisataa sivuun. Menevät jonnekin sijoituksiin tai senkaltaisiin, en minä niistä oikein ymmärrä, mutta kyllä se pankin esite oli oikein luotettavan oloinen, sinivalkoinen väritykseltään, niin kuin pitääkin.”

“Kyllä minä taas sunnuntaina ajattelin sitä, että on se yrittäjän elämä vaativaa, kun esimieheni joutui soittamaan minulle jo seitsemältä aamulla ja käskemään töihin hiukan lyhyellä varoitusajalla. No, söin siinä sitten pikaisesti kaurapuuroa ja lähdin käynnistämään autoani. Totta kai minä haluan olla työnantajani tukena näinä vaikeina aikoina! Vaikka saattaa olla, että minulle tarjoutuu tässä lähiaikoina mahdollisuus hieman… hmm… lomailla niinsanoakseni. Ajattelin, että sitten vaikka täydennän ranskan opintojani intensiivikurssilla, jos nyt liikenee sen verran ylimääräistä kurssimaksuihin. Enhän minä sitä ansiosidonnaista tietenkään saa, kun en ole mihinkään höpöhöpö liittoihin ikänäni kuulunut, mutta suomalaisella sisulla on selvitty pahemmistakin paikoista.”

“Olen huomannut, että itse ruokaa laittamalla säästää huomattavan summan kuukausittain! Sitäpaitsi; kaurapuuro ei lihota. Enkä minä mistään lounasseteleistä niin kovin välittäisikään, aivan turhaa hömpsötystä! Ja liikuntasetelit samoin. Kaivoin tuossa joutessani vintiltä vanhat karhut ja niillä olen nyt sivakoinut. Keväämmällä harjoittelen sitten taas maratonia varten pururadalla. Kyllä on mukavaa, kun tässä on noin viiden kilometrin päässä sellainen oikein sopiva juoksulenkki, jonka vieressä on jopa kunnollinen, asfaltoitu parkkipaikka. On se niin kätevää, että autolla pääsee ihan perille saakka. Siitä sitten vain juoksemaan! Välillä siellä on kyllä hieman liikaakin niitä autoja ja mietinkin, että on se nyt kumma, etteivät kaupungin virkamiehet ymmärrä pikaisesti laajentaa sitä parkkipaikkaa. Luulisi heillä olevan aikaa tuollaiseen pikku kohennukseen siellä suojatyöpaikassaan päivän pitkät papereita pyöritellessään… Kyllä täytyy kunnon ihmisten päästä kuntoilemaan, muuten voi olla jopa työkyky vaarassa!”

“Se on kyllä minun mielestäni aivan omasta aktiivisuudesta kiinni tuo kunnosta ja terveydestä huolehtiminen. En minä voisi esimerkiksi koskaan kuvitellakaan käyväni jossakin terveyskeskuksessa vaivojani valittamassa. Se on jotenkin niin kertakaikkisen passiivista touhua. Jonottaa nyt siellä tuntikausia! Minä otan aspiriinin ja lasken kymmeneen – yleensä sitten helpottaa. Ja jos ei helpota niin luonto hoitaa loput. Asia on niin, että vain vahvimmat pärjäävät tässä elämässä.”

“Sitä minä tuon naapurin rouvan kanssa tässä eräänä päivänä juttelin, että lapset saavat nykyään niin mukavasti sosiaalisia valmiuksia tarha- ja kouluryhmissä, kun niissä on jopa 40 lasta tai enemmänkin… Ei ollut minun nuoruudessani, mikä on hieman sääli. Mutta olen kai minä viimeistään tuolla kokoomusnaisissa oppinut sosiaalisiakin taitoja ja työpaikalla kyllä oppii joustavaksi, mikä on oikein kiva juttu.”

“En minä toki opiskellut sen takia, että alkaisin työtehtävissä nostamaan rimaa liian korkealle. Kyllä minulle kelpaa työ kuin työ ja sellainen palkka minkä työnantaja sopivaksi katsoo. Se on ihan työnantajan harkittavissa se. Eihän se olisi naisihmisenä oikein soveliastakaan ruveta liian nenäkkäästi vaatimaan mitään etuja itselleen.”

“Kyllä voin katsoa, että se on jo sinänsä menestystä, että on syntynyt suomalaiseksi, näihin yhteisiin talkoisiin osallistumaan… Joskus minun sydäntäni oikein raastaa jos näen tuolla kaupungilla jonkun, josta jo ihan päällisin puolin huomaa, että ei ole täältä päin kotoisin, eikä työtä tee… Ei ole asiallista menoa sellainen.”

“Voisivat ruveta vaikka kotiapulaisiksi. Itse asiassa eräs Tuula taisi mainitakin, että oli saanut oikein kivasti järjestettyä kotiapulaisen heille. Tyttö asuu heidän vierashuoneessaan ja saa hiukan taskurahaa. Tai ei hän oikeastaan ole mikään tyttö enää, vaan kolmekymppinen nainen – varmaankin ihan pätevä kotitöissä, on kuulemma koulutukseltaan lääkäri… Ja Tuulakin saa sitten hieman vapaa-aikaa. Ei ole enää nykypäivänä naisen paikka pelkästään kotona.”

(Kuvassa talkoosaappaat, toim. huom.)