Miten niillä on varaa?

Hitto, tuli yks asia vielä mieleen, ennen kuin yritän taivutella itseni nukkumaan.

Mä olen meinannut kuluneella viikolla kaks kertaa totisesti ärähtää, kun joku on selittänyt mulle kuinka kaikin puolin okei on pettää kumppaniaan / paneskella ympäriinsä / yrittää vikitellä kaikkea mikä liikkuu.

Helvetti! Se EI ole okei!

Toi on just tyypillinen harhakuvitelma mihin yltäkylläisessä läheisyydessä hellitellyt, kaikin puolin pumpuliinkäärittyä elämää elävät, peiliin katsomisen tervehdyttävän vaikutuksen kauan sitten unohtaneet ihmiset vajoaa.

Hiukka ryhtiä toivoisin tai ainakin sitä, että MUA ei pakotettais kuuntelemaan tollasta saastaa.

Ah, välillä mä en YHTÄÄN ihmettele miksi mä tunnen itseni niin eri planeetan asukkaaks ja ihan vitun yksinäiseks. Mä en vois ikinä taipua tuohon ajatusmalliin, en ikinä…

Ylijäämänaisen katkera loru

Loppuunkuluneet äijät jotka etsii nuoremmista virtaa.
Pelokkaat konservatiivit jotka hakee sohvakalustoon sopivaa beigeruutuista rouvaa.
Hipit joille kelpaa vain hipit. (Nykypäivän hippiys on ennen kaikkea ulkoinen tyyliseikka.)
Tennaripojat jotka löytää kissansa klubilta.
ATK-nörtit joiden tyttöystävä on vahva ja lihava matami – tai toinen nörtti.
Hevari <3 hevari.
Mökille saunaan -miehet ja heidän mökille saunaan -naisensa…
Suomileijonat ja leijonanaaraat.
Hoikilla koivillaan horjahtelevat yliopistohörhöt ja pitkätukkaiset (anorektiset) prinsessat. (Unohtamatta neurooseja!)
Maratoonari & maratoonari ne yhteen soppii, huomenna viedään pus…
Suomenruotsalaiset = aina keskenään.
Maalaiset – nekin on keskenään.
Renttu jahtaa jotakuta jota höynäyttää.

Eli minä jään nuolemaan näppejäni.

Antakaa minulle kärsivällisyyttä

Tajuatteko miten ihmeellinen sattuma on, jos onnistuu törmäämään ihmiseen jota voi / pystyy / kykenee / haluaa rakastaa?

Mä tajuan: se on käsittämättömän harvinaislaatuinen ihme, jollaista minun kohdalleni ei ehkä enää suoda…

Täytyy rämpiä rannattomassa yksinäisyyden erämaassa, ainoina kangastuksina seura joka osoittautuu sopimattomaksi.

Miljoona kilometriä hiekkaa, hiekkaa, hiekkaa… Mä en meinaa jaksaa.

Oh, kuinka monimutkaista olisi löytää edes päällisin puolin sopiva kumppani! Että mielenkiinnon kohteet, elämäntapa, tulevaisuuden toiveet yms. edes suunnilleen sopisivat yhteen.

Enkä mä usko voivani ihan tajuttoman paljon muuttua. Kyllästyisin vääntäytymiseen ennemmin tai myöhemmin. (Olen aina ollut sitä mieltä, että vain ylöspäin voi ja kannattaa sopeutua. Mutta sitä suuntaa ei yleensä ole tarjolla: päin vastoin mun pitäisi tylsistyttää ja typistää itsensä asioihin ja ympäristöihin jotka EVVK. Kaviaariin tottunut ei voi mieltyä pelkkään kaurapuuroon – aidosti. [Aika mielettömän typerä vertauskuva, mutta tulipahan mieleen.])

Yks mun kaveri on ihan NERO seurustelemisen taidossa. Hän mullistaa tuossa tuokiossa koko elämänsä aina kun tarvitsee uuden poikaystävän: musamaku muuttuu, vaatteet muuttuu, lempiasiat, kaverit, kaikki muuttuu. Sopeutumistaidon mestarinäyte epäilemättä! Mutta musta ei ehkä kuitenkaan ole samaan, vaikka PITÄISI. Se olis varmaan AINOA MAHDOLLISUUS.

Seuraavaksi ohjelmassa

Brigitte Roüan – Tupaantuliaiset: “Pariisilainen Chantal (Carole Bouquet) on täydellinen nainen; maahanmuuttajia puolustava menestyvä juristi ja onnellisesti eronnut kahden teini-ikäisen yksinhuoltaja. Elämä on täydellisen hallittua, kunnes hän menee treffeille entisen asiakkaansa kanssa, joka päättää oitis muuttaa hänen luokseen. Päästäkseen uudesta poikaystävästään eroon, Chantal palkkaa visionääri-arkkitehdin toteuttamaan asuntonsa remontin. Kun katto tulee alas, arkkitehti toteaa, että tämä on vasta alkua.”

Hmm… jotenkin tuntuu, että tämä elokuva on kuin tehty mua varten.

Seksikäs

(Tämä tilitys vaan jatkuu ja jatkuu…)

Okei, kyllä minunkin elimistöni, tunteeni ja vaistoni reagoivat miesten ulkonäköön jollain tavalla. Tiedän esimerkiksi minkä näköisiä miehiä minä pidän seksikkäinä.

Olen niin uskomattoman itserakas, että pidän seksikkäinä miehiä, jotka muistuttavat minua itseäni!

Esimerkiksi eilen: Istuin kahvilassa, lähes vastapäätä miestä. En tietenkään halunnut katsoa häntä (en koskaan katsele miehiä), mutta jokin minussa vaistosi hänen ulkonäkönsä. Tiesin että hänellä on suunnilleen samanmuotoiset silmät kuin itselläni, samanlainen ilme, että hänen toinen kätensä on täsmälleen samassa asennossa kuin omani, että hän liikahtaa kun minä liikahdan, että hän katsoo minua. Että hän vaikuttaa elinvoimaiselta, että hänellä on lämpimän sävyinen iho, että hän on paljon nuorempi kuin minä ja että kaikki tämä on naurettavaa.

Tuli tunne kuin olisin koukussa kiemurteleva mato. En kuitenkaan kiemurrellut vaan rypistin otsaani – mieskin rypisti. Naurettavaa!

Noh, selvisinpäs siitäkin tilanteesta, mutta jäljelle jäi se tosiasia, että minäkin reagoin ihmisten ulkoiseen olemukseen.

Tällä viikolla olen reagoinut myös vastakkaisella tavalla. Pidin kylmänä ja luotaantyöntävänä miestä, paljolti hänen ulkoisen olemuksensa vuoksi. En kerta kaikkiaan osaa luottaa viileän NÄKÖISIIN miehiin.

Kahden elämän yhdistäminen…

… voipi olla ongelma.

Varmaan aika moni muukin, joka hilluu tämän ikäisenä (tai varttuneempana) vapaana on tullut pohtineeksi, miten toisaalta ihanaa mutta toisaalta melkoisen hankalaa mahtaisi olla, jos saisi / joutuisi viilaamaan elämänsä yhteen jonkun toisen henkilön kanssa.

Kuinka ollakaan, törmäsin tänään käsitteeseen ‘osittaisparisuhde‘, joka vaikuttaa tietyssä mielessä ihan kiinnostavalta ratkaisulta: “Kokonaisvaltaisessa parisuhteessa neuvotellaan aina erikseen osapuolten ‘omasta tilasta’ ja ‘omasta ajasta’. Osittaisparisuhteessa päinvastoin neuvotellaan erikseen siitä, mitkä kaikki asiat ovat yhteisiä ja mikä osa esimerkiksi osapuolten ajasta on yhteistä.”

Uskokaa tai älkää, mutta mä olen välillä, miehiä treffaillessani mennyt aika käsittämättömän pitkälle siinä, mitkä kaikki asiat yritän viimeiseen saakka pitää vain omana tietonani. Olen itse asiassa laajentanut tuota reviiriä kerta kerralta enemmän, kun olen huomannut että onnistuuhan se, kun vain muistaa olla tarkkana.

Tässä päivänä muutamana kehittelin jopa ajatusta täydellisestä kaksoiselämästä: Mulla olis kaksi huolellisesti sisustettua asuntoa, kaksi puhelinta numeroineen, kaksi työtä, jopa kaksi eri nimeä! (Okei sain ehkä innoitusta vakoiluromaanista, jota luin samoihin aikoihin.)

Ei sen ilmeisesti tavallisen syyn takia – että haluaisin paneskella monen miehen kanssa – vaan pitääkseni omat asiani omina asioinani!!! Taustana tälle on se, että mä olen LOPEN KYLLÄSTYNYT miehiin, jotka pilaavat elämäni. Sen ainoan oikean, oman elämäni. (En muista kuka on sanonut: “Rakkaus on sitä, että annat jonkun toisen pilata elämäsi.”)

Pitäisi siis kehittää toinen elämä, jonka uhraamisen hinta olisi pienempi…

Ah, musta tuntuisi ihan mahdottomalta muuttaa yhteen, jakaa rahat, kasvattaa lapset yhdessä! Jos onnistunkin löytämään miehen, joka sietää mua päällisin puolin (kunhan olen ensin muuttunut riikinkanaksi), niin mistään en kyllä usko (enää) löytäväni miestä, jonka kanssa mulla olis HENKISESTI niin hyvä yhteys, että todella haluaisin jakaa hänen kanssaan ELÄMÄNI. Kaikki konkreettiset yritykset tuohon suuntaan ovat jättäneet jälkeensä vuosien uudelleenrakennus-urakan… Sitä en enää jaksa. Haluan vain elää elämääni rauhassa, mutten täysin ilman miestä.

Ehkä tämä suojautumisen tarve on vielä entisestään korostunut viime aikoina kun olen ollut (laiskahkosti tosin) tekemisissä kaikenlaisten netistä löytyneiden miekkosten kanssa. Useampia heistä tuntuu riivaavan joku ihme hinku TUPPAUTUA muiden ihmisten elämään. Kumma kun eivät halua sopia ensitapaamista pankkiin, yhteisen tilin avaamisen merkeissä… heh. (Ehkä tämäkin tulee vielä eteen, jos tätä harrastusta jaksan jatkaa.)

Huaah… mitä tilitystä taas. Mun blogissa ei näytä olevan enää kovinkaan montaa aihepiiriä. Enimmäkseen on tää MIEHET.

Kirjavan houkutus

Jos kerran jopa miehestäkin saadaan heteromiestä miellyttävä, lisäämällä värejä ja kimallusta, niin miksei sitten minustakin?

Ihan varmasti saataisiin. On saatu. Olen joskus ollut kirjava ja kimaltava. (Vain miesten mieliksi.)

Enää en halua olla kirjava, mutta ilmeisesti pitäisi lietsoa jostakin tuo halu esiin, muuten mun tulevaisuus miesten huomion kohteena tulee olemaan yhtä olematon kuin on tämä nykypäiväkin.

Suomalainen mies EI pidä luonnollisuudesta.

Pahin vitsi on kuulla miehen suusta: “Mä pidän saunapuhtaista tytöistä!”

Hah hah haaa! Kukaan suomalainen ei pidä naisista, joiden hiukset ovat värjäämättömät ja naama meikkaamaton. Ainoa kiinnostava pointti niin kutsutussa saunapuhtaudessa on varmaankin alastomuus – sekin vain siinä tapauksessa, että alaston vartalo täyttää nykynormit.

Voi hyvänen aika, MILLÄ mä saisin itseni tekemään tuon vaaditun muodonmuutoksen kirjavaksi riikinkanaksi? Pahin este on varmaankin se, että mä itse todella pidän luonnollisen näköisistä ihmisistä.

Vanhaan hyvään aikaan hieno nainen ei meikannut, ei värjännyt hiuksiaan, ei ripustanut yllensä rihkamakoruja, ei kulkenut hajuvesipilvessä, eikä käyttänyt huomiotaherättäviä vaatteita. Harmi, että ilmeisesti kaikki ihmiset jotka noin ajattelivat ovat jo kuolleet… En taida kuitenkaan ihan haudan takaa itselleni miestä löytää?

Muistilappu: leffa

Laitan itelleni muistilapun, että muistaisin katsoa tän elokuvan:
Kim Ki-Duk – Time

Joku tietää mistä tykkää

Marisevalla teini-ikäisen äänellä: “Nomut Filip on kuitenki sellanen laiha… No KAPEE! Mut Markil on lihaksii. On sillä! Mä nään hei sitä joka päivä! On. On. Sil on lihaksikkaat kädet. Ja vatsalihaksii… Joo. Mut mä en TAJUU mitä sä näät Filipis. Et sä VOI olla sen kans! Ei sil oo lihaksii. Eikä oo. Sen jalat on ihanku jotku TIKUT. Mieti! Yäk! Sä oot ollu kyl tosi kännis. Pakosti. Ei sen kans VOI muuten olla!”

Mua huvittaa. En kuitenkaan viitsi kääntyä katsomaan millaiselta tämä mariseva pikku-prinsessa kenties itse näyttää.

Jatkuu seuraavan puolen tunnin ajan: “Joo, sen vyötärö on kapee, mut hartiat. Mä tykkään kyl enemmän siitä. Sit sen iho on aika jees nyt kesäl. Ei oo sellanen KALPEE, tiäksä. Se yks Ansku on seurustellu aika pitkään… arvaa kenen kans? No Kriston. Hirveetä! Mä en vois ikinä ees kattoo ketään niin LAIHAA. Ei se näytä yhtään mieheltä, sillee…”

Lopulta saan luontevan syyn kävellä prinsessan ohi. Hän on kyllä melko hoikka ja nuorison trendiretkuihin tälläytynyt, mutta hänellä on pienet tihrusilmät, otsa pahasti rypyssä (noin vakavaa aihetta pohtiessa se on tietysti vain luonnollista) ja epämääräisen takkuisen oloiset, ohuet hiukset.

Toinen arvoitus

Mitä ]-[U()R/\ tekee?

Toinen taiteellinen produktio, jonka haluaisin toteuttaa on tämmöinen:

Valokuvaisin niitä naisia, jotka kokevat että heitä on erityisen paljon haukuttu ]-[U()R|KS| ja pidetty ]-[U()R|N/\ elämänsä aikana. Järjestäisin kuvista näyttelyn, jonne kaikki voisivat mennä katsomaan miltä ]-[U()R/\ näyttää. Kuvien viereen kirjoittaisin pienelle lapulle muutaman faktan kunkin naisen elämästä, sellaisena kuin hän itse sitä pitää: tärkeimmät elämänvaiheet, perhesuhteet, ikä, ammatti yms. Oletan, että joukkoon mahtuisi ]-[U()R|/\, jotka toimivat terveydenhoitajina, verovirkailijoina, pappeina, opettajina, HKL:n lipuntarkastajina jne. Ulkonäkönsä perusteella kuitenkin ]-[U()RUUT€€|\| kenties ikuisiksi ajoiksi tuomittuina…

Minä itse olin ]-[U()R/\ ainoastaan noin 15-25 vuotiaana, mutta siinäkin oli mielestäni aivan riittävästi kärsimistä. Erityisen mielenkiintoiselta minusta tuntui tämä ]-[U()RUUT€|\|I silloin kun oman tietämykseni mukaan olin miesten suhteen täysin kokematon |\|€|T$YT. Todellinen |\|€|T$YT]-[U()R/\ siis, ilmeisesti. (En voi vieläkään olla surullisesti hymähtämättä tämän näkemyksen absurdiudelle; millaista elämää ikinä olen viettänytkään, niin omasta mielestäni ]-[U()RUU$ on aina ollut siitä äärimmäisen kaukana.)

Näitä tämmöisiä elämän kummallisuuksia tulee miettineeksi, kun yrittää palauttaa mieleen millaista elämä oli nuorempana. Sama reitti Rautatientorin poikki, jonka nyt kuljen kenenkään minua pysäyttämättä täysin rauhassa, oli nuorena ]-[U()R/\N/\ täysin toisenlainen kokemus koettelemus.

Sillä niin siinä vain kävi, että vaikka en aluksi tunnistanut miesten puheista sisäistä itseäni (luulin tuohon aikaan vielä että ]-[U()R/\ on joko henkilö joka harjoittaa rahasta $€K$|Ä tai parisuhteessaan erityisen petollinen ihminen), opin vähitellen tunnistamaan tuosta sanasta itseni. Kun siis kävelin kadulla, tiesin heti ketä tarkoitetaan, jos joku sanoi sanan: ]-[U()R/\.

En muuten todellakaan laittaisi pahakseni, jos joku todellinen taiteilija saisi päähänsä varastaa minulta tämän idean ja toteuttaa tuollaisen näyttelyn! Voisin tulla ihan mielelläni malliksi, vaikka en enää ]-[U()R/\ olekaan. (Potretin nimeksi voisi laittaa vaikka ELÄKELÄIS]-[U()R/\N muotokuva.)

…

P.S. Toivottavasti teksti on luettavaa, vaikka feidasin noita tiettyjä sanoja.