Posts filed under 'kasvisperäinen'

Joulumieltä ruokapöytään

Jos etsitte virikkeitä lihattomaan / kinkuttomaan joulupöytään, niin vilkaiskaapa Oikeutta Eläimille -yhdistyksen joulusivuja.

Add comment joulukuu 12, 2009

Inhoan muovia

Terveellisesti syön jo, mutta vaikeampaa on hoitaa henkilökohtainen ruokahuoltonsa ekologisesti kestävällä tavalla.

Terveyden vuoksi olen esimerkiksi koettanut siirtyä kahviriippuvuudesta edes osittaiseen teeriippuvuuteen ja siinä onnistunutkin, mutta onko tee sen ekologisempaa – ei. Ellei juo pelkkää kotimaista mustaherukanlehtiteetä tai vastaavaa. (Ehkä pitäisi alkaa totuttelemaan.)

Vaihtamalla terveellisempiin elintarvikkeisiin ei välty siltä, että ruoka roudataan toiselta puolelta maapalloa eikä varsinkaan JÄRJETTÖMIIN MUOVIPAKKAUKSIIN upotetulta sapuskalta. Muovia, muovia, muovia ja älyvapaita ylimääräisiä muoviosia kuten esim. pahvitölkkien muovikorkit! Minkä vuoksi? Eikö niistä purkeista muka aikaisempina vuosikymmeninä osattu kaataa litkut ulos ilman korkkiakin? (Tästä ärsyttävyydestä pitäisi kai vaivautua antamaan suoraa asiakaspalautetta – muutoinkin kuin jättämällä korkkipurkit ostamatta ja meuhkaamalla täällä blogissa.)

Kaiken minkä voin, ostan keräyskartongiksi kelpaavissa pahvirasioissa tai -tölkeissä, kierrätettävissä pulloissa tai kokonaan ilman kääreitä (esim. muutamaa hedelmää ei ole pakko änkeä muovipussiin / hedelmämuovipussit voi käyttää monta kertaa uudestaan).

Maitotaloustuotteista en ole valitettavasti päässyt eroon, vaikka ajoittain on ollut kovaa yritystä. Enkä riisistä – se on mun heikkous, suklaan ohella. :)

Mietin myös, että voisi olla ekologisempaa (ja myös halvempaa) alkaa leipoa leipänsä itse. Käytännössä tämä tapahtuisi mun kohdalla leipäkoneella, koska mulla ei ole aikaa vahdata uunia.

Asian vierestä: Sähkön kulutusta olin näköjään onnistunut entisestään niukentamaan. Siitä voin onnitella itseäni! :) On tosin ollut pieni houkutus koristella kotia jouluvaloilla, mutta… se lisäisi sähkön kulutusta, joten pidättäydyn. Voinhan poltella kynttilöitä, jos ylipäänsä ehdin tunnelmoimaan…

3 comments joulukuu 6, 2009

Pieniä paheita

Mä en ole kovin hanakasti makean perään tai suolaisenkaan, siis minkään epäterveellisten herkkujen. Sanotaanko, että onneksi en ole – olen nimittäin jatkuvassa lihomisuhassa muutenkin, koska vietän lähes kaiken valveillaoloaikani liikkumati koneen ääressä (työn kirouksia).

Mutta yhdestä epäterveellisestä tykkään: Urtekramin luomu tortilla chipseistä. Ovat noin 100 x parempia kuin normi tortillasipsit.

Rouskis ja namskis!

Add comment helmikuu 2, 2009

Suosituksia

“Bambu sitoo hyvin tehokkaasti hiilidioksidia ja on myös antibakteerinen kasvi.”

Hommasin elämäni ekat bambusukat (tai oikeastaan neljät sukat) ja täytyy todeta, että ovat käytössä puuvillasukkia miellyttävämmät. Joten suosittelen! En enää muista minkä merkkiset ne olivat, mutta ainakin Finnwearilla on bambusukkia.

Suosittelen myös suosimaan Nanso Groupin, mukaan lukien Finnwearin vaatteita, sillä Nanso on niitä harvoja firmoja, jotka vielä valmistavat vaatteita myös Suomessa [lisäksi ulkomailla], kovasta hintakilpailusta huolimatta. Nansolla & Finnwearilla on myös Reilun kaupan puuvillasta valmistettuja vaatteita.

Täällä ja täällä lisää asiaa ekologisista vaatemerkeistä (ja kodintekstiileistäkin).

Lisäsuositus: Mä oon ihan hullaantunu The Body Shopin vadelma vartalovoihin! (‘Voi’ kuulostaa äklöltä, mutta ei tässä tapauksessa sitä ole, todellakaan.) Vielä tehokkaampi kosteuttaja talvisen kuivalle iholle on mango vartalovoi.

1 comment tammikuu 31, 2009

Lempi-iltapala

Mun lempi-iltapala on nykyään kaikessa yksinkertaisuudessaan:
- avocadon puolikas koverrettuna ulos kuorestaan ja paloiteltuna
- 1-2 tomaattia paloiteltuna
- hitunen rypsiöljyä
- mustapippurirouhetta
- ripaus suolaa

2 comments marraskuu 15, 2008

Iltapöperö

Ruoka-ainekokeiluni jatkuvat.

Nyt testasin kerralla Puuppolan aitokaura-hiutaleet (puuron muotoon kokattuna), Hirvelän KauraKuitunen (kuitua huimat 69%) talkkunan, Clearspring Organic Blueberry Spread hillon ja iskin joukkoon vielä paloitellun reilun kaupan banaanin ja muutaman kuoritun (valitettavasti epäreilun ja luomuttoman) mantelin.

Totean, että:
- puuro itsessään oli erinomaisen hyvää! (Kaurapuurojen kategoriassa.)
- talkkuna niin ikään mainiota
- hillo maistui ehkä enemmän omena- kuin mustikkahillolta, mutta oli ihan hyvää. (Valmistusaineena onkin mustikan lisäksi mm. omenamehu.)

Kombinaatio oli vähän omituinen. Tuohon yhdistelmään riisipuuro olis sopinut paremmin – mutta sehän olis ollut paljon epäekologisempaa.

Hyvä siis näin! :)

Add comment marraskuu 13, 2008

Jos joskus siivoaisin…

… niin näitä mä haluaisin kokeilla:


Kuva: Annu ja Liinu

Näiden mömmöjen kehittelijät muuten pitävät omaa blogia täällä WP:ssä. Nyt pitäis vaan selvittää, että mistä näitä pesuaineita saa hommattua, muualta kuin netin kautta tilaamalla tai vähän liian kaukaa.

Edit: Kyllähän noita jälleenmyyjiä löytyykin jonkin verran (sivun oikeassa alalaidassa)!

Heh, kyllä mä joskus siivoan! :)

Add comment marraskuu 2, 2008

Eläinystävällistä kynttilänvaloa

Anttilan oma merkki Basic Line: Muut kynttilät kasvis- tai öljypohjaisia (parafiini), paitsi 30 kpl paketti kruunukynttilöitä.

Havi: Parafiinista on valmistettu tuikkukynttilät, hautakynttilät ja pöytäkynttilät.

Finnmari: Mm. huurrekynttilät ja tuoksukynttilät ovat parafiinia. Sileät pöytäkynttilät ja antiikkikynttilät eläinperäisiä.

Sokoksen omat merkit Fortuna ja House Collection: Kaikki kynttilät tehty parafiinista. Koristeluun on joissain käytetty lisäksi kasvisvahaa.

Puttipaja: Kaikki kynttilät kasvis- tai öljypohjaisia.

Pirkka: Kynttilät parafiinista, paitsi antiikkikynttilät.

Daily: Tuikkukynttilät ja Daily Rustic -pöytäkynttilät ovat parafiinia.

Ikea: Monia kynttilöitä parafiinista ja kasvisvahasta.

Party Lite: Kynttilät on valmistettu parafiinista. (Vaikeasti saatavilla tosin – pitää osallistua tai järkätä itse kynttiläkutsut, ks tarkemmin nettisivuilta.)

Kynttiläpaja Kalevantuli: Valmistaa (mielestäni erittäin tyylikkäitä) soijakynttilöitä, joita saa ainakin Ruohonjuuresta (en tosin ole ihan hiljattain tarkistanut saatavuutta) ja tilaten myös suoraan Kalevantulesta, ks. yhteystiedot nettisivuilta.

Tiedot on poimittu Eläinoikeusfoorumilta, toivottavasti pitävät edelleen paikkansa.

5 comments marraskuu 2, 2008


Tsek dis out!





(klikkaa kuvia!)

Arkisto

Aiheet

Avainsanat

astianpesuaine asunto Berlin deitti dilemma elämän tuskastuttava pinnallisuus epäoikeudenmukaisuus eskapismi friikkaus haaveet henkisesti vieras kotimaa hyväntekeväisyys höpinää ihmismieli joulu kateellinen kukkaiskerho kukkaiskerho & co. lapsettomuus maailman tila maistelu maratoonarit™ mun elämää muurahaisen elämää neuroottista orjameininki paikalliselämää parisuhde perseestä politiikka pyykinpesuaine resepti ristiriita satu pienestä muurahaisesta siivoussuihke sinkku testaaminen toivotukset v*tuttaa vege vihreä viihde viikonloppu väsymys ärtymys

Sivut