Anna mun kaikki kestää…

Ehkä nyt turhaan lietson itseäni pahalle mielelle muistelemalla ihmisten epäonnistuneita tokaisuja, mutta haluan jakaa kanssanne tämän murheen.

Hämmästyttävän usein joudun nykyään tilanteisiin, jossa istua jökötän samassa pöydässä porukan kanssa, jonka ylivoimaisesti säännöllisin keskustelunaihe on lapset. Omat lapset ja lapsenlapset. Ja keskusteltavaa riittää…

Minulla sitävastoin riittää aiheen sattuessa kohdalle tasan yhtä asiaa: hiljaisuutta. Mitäpä mulla voisi olla sanottavaa? (Kohteliaan hymähtelyn lisäksi*.) Kuuntelemaan joudun kuitenkin. Päivästä toiseen, viikosta toiseen…

Erityisen hiljaiseksi muutun, kun keskustelun kelkka kääntyy kohti lapsettomuuden päivittelyä:
“En kyllä ymmärrä, miten kukaan voi olla vasten tahtoaan lapseton. Kyllähän niitä lapsia saa jos haluaa!” (Päivittelevällä äänensävyllä ja päänpuistelulla tehostettuna.)
“Kyllähän toisaalta jotkut ihan päättävät olla perheettömiä ja ovat hyvin tyytyväisiä siihen ratkaisuun.” (Minun puoleeni kääntyen.)
“Miten joku voi olla kolmekin vuotta hoitovapaalla? Siinähän putoaa jo ihan kokonaan kelkasta töiden suhteen!” (Tainnut omat äitiyslomat ja hoitovapaat unohtua k.o. henkilöltä… Tai ehkä pikemminkin ajatusmallina on suomalaisille hyvin yleinen MINÄ-keskeisyys: mulle kaikki edut ja muista viis.)
“Kyllä ne lapset pitää mun mielestä tehdä mahdollisimman nuorena, reippaasti alle kolmikymppisenä, ei sitä muuten jaksa.” (Minun puoleeni vilkaisten.)
“Ajatella, että sekin X jäi äitiyslomalle, vaikka sillä ei ollut vakituista työpaikkaa! Kyllä pitäis ensiks hankkia vakiintunut asema.”
“Mä en kyllä ymmärrä, että miten joku yksinäinen nainen hankkii lapsen.”
“Kyllä mä taidan ottaa pidennetyn viikonlopun, kun me lähdetään perheen kanssa mökille, vaikka olis tässä oikeastaan liikaakin hommia… Mutta onneks täällä on niitä, joilla ei ole perheellisen ihmisen vastuuta. (Minuun vilkaisten.) Vähän tasapainottaa tätä työtilannetta… Ja torstaina ajattelin sitten lähteä jo kahden-kolmen maissa, kun pitää pakata lasten vaatteet ja kaikki.”
“Mulla alkaa taas toinen työpäivä heti kun täältä lähden, hehheh. Ei voi jäädä liian myöhään töihin, kun pitää ruokakauppaan keretä.” (Ahaa – kenenkään muun ei vissiin tarvii keretä ruokakauppaan? Eikä muilla tietenkään ole mitään muuta tekemistä kuin vain se YKSI ainoa duuni?)
“Sullakin voisi olla vähän erilaisia ajatuksia, jos sun elämä olis toisenlaista… Jos olis mies ja lapsia.” (En juurikaan ilmaise ajatuksiani tälle porukalle… Miten nuo ajatukseni sitten muuttuisivat? Luultavasti pitäisin edellen tuollaisia päin naamaa toisille typeryyksiä laukovia ihmisiä moukkina.)
“Mikset sä tee lapsia?” (Toiselle vastentahtoisesti perheettömälle, päin naamaa.)
“Sehän voi olla aika kipeäkin asia jollekin, joka ei saa lapsia… Kyllä mä oon lukenu, että jotkut ihan masentuu.” (Ai, niinkö? Mites nyt tuommonen ajatus yhtäkkiä pälkähti päähän? Voitaisko tätä asiaa käsitellä vielä hiukan suurempaan ääneen ja suuremmalla porukalla?)
“Niin, kyllä kai se lapsettomuus voi olla aika rankkaa, mutta miks ne ei vaikka adoptoi? Eihän sitä tarvii vaan jahkailla tekemättä mitään asian suhteen. Ei sitä oo muutkaan lapsia noin vain saanut!” (Adoptoiminenhan se vasta onkin “helppoa”, varsinkin jos sattuu olemaan naimaton!)
“Ajattele, jos sussa vaikka on joku fyysinen vika, miks sä et saa lapsia. Eiks kannattais tutkituttaa asia mahdollisimman pian, niin ei sit tartteis enää ajatella koko juttua. Sit vois vaan ajatella, että no mä en sitten saa lapsia ja sillä selvä.” (Yhtäkkiä suoraan päin naamaa ihan ilman, että minä olisin ikinä pyrkinyt puhumaan omasta tilanteestani puolella sanallakaan. Ja eikö olekin “mukava” ennakko-oletus: että mussa nimenomaan olisi joku vika, miksi en saa lapsia…)

Yyyyh, millasia ihmisiä! Kaikkein hassuinta on, että juuri nuo ja tuonkaltaiset ihmiset ovat kaikkein itsevarmimpia ja tyytyväisimpiä itseensä. Kulkevat rehveästi, kailottavat kovalla äänellä, nauravat muille päin naamaa ja ovat kärkkäästi arvostelemassa kaikkia ja kaikkea muuta… Eli kerta kaikkiaan valtaavat kaiken elintilan itselleen.

Toisin ajattelevat tai tuntevat saavat nieleskellä kiukkuaan, kyyneleitään, ajatuksiaan jne. ja istua hiljaa nurkassa. Vai pitäiskö ruveta vastaiskuun? En taida. He kuuluvat enemmistöön ja minä selkeästi vähemmistöön.

…
* Huom! Mulla ei ole mitään sitä vastaan jos mukavat ihmiset puhuvat lapsistaan ja pyrin tuolloin osallistumaan keskusteluun parhaani mukaan! Mykistynyt fiilis sen sijaan iskee, kun joutuu kuuntelemaan aiheesta ihmisiltä, jotka säännöllisesti loukkaavat minua tölväisyillään (ks. postauksen loppuosa).

Modernit kansalaistaidot

Katselin poikaa edessäni jonossa pankkiautomaatille: kalliit vaatteet, liioitellun rento asento. Hän kääntyi: kylmä ja ylpeä ilme. Nurkan takaa ilmaantui samannäköinen kaveri: konstikkaita tervehdyselkeitä ja lopuksi kontrolloidun teatraalinen halaus.

Siinä pieni esimerkki nykyajan kansalaistaidoista:
- osaa näyttää viileeltä
- osaa tuhlata liikaa
- osaa esiintyä kaverin roolissa

Joskus oli ehkä hyvät tavat, sivistys ja muuta semmoista, mutta nyt on tärkeää oppia kuluttamaan ja esiintymään. Heh.

Kukkaiskerhon hang around

Mun mielestä yksi kummallisimmista ilmiöistä on ihmisten hinku alistua.

Eräät ihailevat rikkaita niin paljon, että silkan ihailun takia haluavat tehdä kaikkensa, jotta rikkaat rikastuisivat entisestään. Kai se ihailu sitten tuottaa niin palkitsevan tunteen?

Mä en ymmärrä, miksi ihmisille pitää erityisesti perustella näitä näkemyksi(äni):
- on väärin, että yrittämisen riskit työnnetään työttömien kannettavaksi.
- on väärin, että yksilöltä viedään kaikki valinnan mahdollisuudet: enää ei saisi valita opiskelualaansa, työpaikkaansa, asuinpaikkaansa, eikä sitäkään saako työstään palkkaa vai ei…
- on väärin, että työttömyyskorvaus evätään, jos ei yhtäkkiä pystykään menemään töihin toiselle puolelle Suomea.
- on hirvittävän väärin, että sairaat eivät pääse sairaslomalle, eivätkä sairaseläkkeelle, vaan heidät pakotetaan töihin tai jos eivät pysty niin työttömyyskortistoon, jonka kautta pakkotöihin tai jos eivät pysty niin ilman rahaa ojan penkalle.
- on väärin, että jo puolenkin tunnin keikkatyö katkaisee työttömyyskorvauksen, jota pitää anoa taas uudestaan, saatuaan ensin palkan + palkkatodistuksen + työtodistuksen tuosta pätkästä. (Kestää viikkoja = ihminen on viikkoja ilman rahaa.)
- on väärin, että työttömiä simputetaan karensseilla, jos eivät ole pystyneet pakottamaan työnantajaansa kirjoittamaan työsopimusta työkkärin hyväksymään muotoon. Tai palkkatodistusta. Tai työtodistusta.
- on väärin, että työkkäri saa unohdella mitä vain (esim. toimittaa lausunnon KELAan), mutta jos työtön myöhästyy vaikkapa toimimattomien kulkuyhteyksien takia hänelle määrätystä kontrolliajasta, niin hän menettää välttämättömän toimeentulonsa.

Eihän mulle tosin TÄÄLLÄ ole kukaan väittänyt näitä asioita oikeudenmukaisiksi, mutta paasaan kuitenkin täällä, kun ei oikein muuta kanavaa ole.

On sanomattakin selvää, että olen erittäin pettynyt tämän maan tilaan! Jos mua ei pidettäis yhtenä stanan orjana (palkallisena tosin, luojan kiitos), niin lähtisin kyllä politiikkaan mukaan ihan oikeasti. Nyt ei vaan jaksa. Ei jaksa olla muuta kuin vihainen.

Toinen asia, joka korpeaa at the moment:
Sata-komitean 100-vuotiaat gubbet antaa 18-19-vuotiaille tytöille lisääntymisohjeita!

Opiskelijanaisten (eli tyttöjen) olis kuulemma hankittava lapiskatras ennen työelämään sijoittumista, ettei lasten hankkiminen häiritsisi yrittäjiä.

Mutta kenen kanssa? Karauttaako joku 100-vuotias valkoisella mersulla jeesaamaan lisääntymispuuhissa? Ja jättää vähän ruokarahaa samalla?

Mielestäni siihen on monta järkevää syytä, miksi:
a) lapsia ei nykymaailmassa hankita lainkaan
b) lapset hankitaan vasta sitten kun niistä pystyy pitämään huolen (eli EI 18-vuotiaana lapsena)

Gubbeille tiedoksi, syynä ei ole ainoastaan raha!

…

Jumalauta: Haluan olla kuollut ennen kuin tämä koneisto saadaan kokonaisuudessaan pyörimään suunnitellulla tavalla! Onneksi olen ainakin reilusti yli 20-vuotias, niin kukaan gubbe ei halua pakottaa mua hankkimaan lapsia. (Kyllä siihenkin varmaan vielä mennään: ihmistuotanto pitää varmistaa, että on joku joka vaihtaa gubbeille vaipat.)

(Juttuun on sijoitettu muutamia kuvioita, joiden merkitystä jokainen voi tykönään pohtia.)