Vanhuuden oireita, osa X

Mistään muusta en haaveile kuin rauhallisesta elämästä…

Tänään olen viettänyt Oikeaoppista Ensimmäistä Adventtia! Todellakin. Olen käynyt joulukonsertissa ja parhaillaan tuijottelen (tämän tietsikan näytön ohi) kynttilänvaloa ja kuuntelen vielä vähän lisää joulumusiikkia.

Ei-jouluihmisestä on kovaa vauhtia tulossa jouluihminen. Tai siis… RAUHALLISTA vauhtia, kuten keski-ikäiselle sopii.

Anyway; mä suunnittelen oman lauluyhtyeen perustamista ens vuoden adventtiaikaa ajatellen. Vois vetästä muutamat joulukonsertit ja jopa tienata hommalla, sen lisäks että laulaminen on erittäin kivaa. Mahtaakohan mun blogia seurata kukaan ideasta kiinnostunut? (Mulla + kavereillani oli nuorempana vastaavanlainen yhtye, mutta sitten se hajosi kun porukka muutenkin levisi maailman tuuliin. Nyt kiinnostaisi kuitenkin kovasti ottaa jonkinlainen uusinta.)

Seuraavaksi suunnittelemaan ohjelmistoa…

Pomojen mielenliikkeet

Aamun uutisia lukiessa tuli mieleen, että mikä mahdollisesti kaikkein eniten vaikuttaa liiketoimintaan, mikä ohjaa pomojen päätöksiä…

No mikä?

Niinkin itsestäänselvä asia kuin hallinnan tunne.

Asioita perustellaan näennäisrationaalisesti rahallisilla säästöillä (mutta uunokin osaa laskea ettei niitä useinkaan synny). Miksi eivät herrat ja rouvat johtajat voisi kerrankin myöntää, että he vain saavat henkilökohtaisesti niin hillittömiä kiksejä hallinnan tunteesta, että nyt on vain ihan pakko tehdä näin…

Aikovat nimittäin roudata Stadin kaupungin tulevaa “työvoimapulaa” paikkaamaan porukkaa toiselta puolelta maapalloa.

Koska se on halpaa / muuten kannattavaa? EI!

Koska siitä saa hallinnan tunnetta? JOO!

Siitä saa taatusti vallan & hallinnan tunnetta! Pomo tietää, että nämä ihmiset eivät lähtökohtaisesti HALUA tulla tänne, vaan tulevat olosuhteiden PAKOSTA. Tulijat siis suomeksi sanottuna KÄRSIVÄT. Pomo taas tuntee itsensä suuuuuuureksi johtajaksi verrattuna näihin poloisiin ihmisiin. Hän pääsee valitsemaan tulijat. Kuka hymyilee innokkaimmin? Ken on heistä kaikkein nöyrin? (Unohdetaan nyt esim. sellainen typerä yksityiskohta, ettei kenelläkään heistä ole työssä tarvittavaa kielitaitoa, eikä koulutuskaan vastaa kotimaista.)

Suomalainen työtön porukka, joka todella suurella hingulla HALUAISI töihin eikä niinkään KÄRSISI saadessaan vakituisen työpaikan kaupungilta, ei kelpaa. Tässä kuviossa nimittäin mättäisi pahasti se, että pomo ei saisi mitään kiksejä! Mikäs alamainen se sellainen on, joka ei KÄRSI? Ihmisellä joka ei kärsi, voi olla jopa energiaa omaan ajatteluun ja silloin aina jonkun henkilön jokunen ajatus voi mennä ristiin suuren ja mahtavan pomon parempien ja tärkeämpien ajatusten kanssa. HUI!!!

…

Mun nykyinen pomo on oikein henkeen ja vereen hallinnantunteesta riippuvainen. Hänen peliään katsoessa oppii kyllä käsittämään tätä ilmiötä. Tiedänkin, että mun työura hänen ala(ma)isenaan tulee olemaan lyhyt. Kyllä jostakin löytyy käsivä(llise)mpi orja ja alamainen, uskon sen!

Viikon vinkki: vauvajumppaa aikuisille

Heh, tässä kätevä liikunta & laihdutusvinkki huumorintajuisille (ja sinnikkäille): Harrasta aikuisten vauvajumppaa!

Huom! En nyt viittaa “vauvantekojumppaan”, vaan tätä hauskuutta voi harrastaa ihan itsekseen. Erityisesti laji sopineen tukeville, täysin liikuntaa harrastamattomille keski-ikäisille – tai ainakin heille (/meille) tämä on raskainta.

Ohjeet:
- kellahda selälleen lattialle, jonkun pehmeän alustan päälle (esim. retkipatja käy, liikkumattomilla tuskin on erityistä jumppamattoa himassa)
- nosta kädet kyynärpäistä kevyesti koukistettuina hieman pään yläpuolelle ja irti lattiasta
- nosta jalat polvista kevyesti koukistettuina irti lattiasta
- ala sätkytellä sekä käsillä että jaloilla ja jatka tätä niin kauan kuin jaksat
- kurkottele välillä kaikilla raajoilla ylöspäin ja nosta myös päätä lattiasta
- jos olet hikipinko tässä lajissa, yritä saada varpaat suuhun
- naura!

Keksin tämän jumppaohjeen joskus kun hoidin alle vuoden ikäistä lasta. Hän oli koko ajan liikkeessä. Ei siis todellakaan makaillut hiljaa paikallaan, vaan koko ajan oli hötkyily ja touhotus päällä. Siinä lihakset kehittyy! Myös keski-ikäisen löllön lihakset, ihan samalla metodilla.

Kokeilkaa!

Saako nauraa?

Toivottavasti nauraminen on vielä sallittua, äsken nimittäin nauroin. Muuten ei ole kyllä paljonkaan naurattanut, vaan meikäläinen on ollut melkoisen kovilla. En ole ehtinyt / kyennyt edes teidän kommentteihin vastata asianmukaisesti. Huh ja puh.

Joku voisi kutsua mun nykyistä elämää kidutukseksi. (Ah, kun tekis mieli aloittaa oikein seikkaperäinen tilitys jossain… joskus… vaikka heti tänään!)

Ich liebe hässliche Deutsche Männer

Jahas, jahas – kauniiden ihmisten deittipalvelulle on ainakin kysyntää, mites olis rumien? Tai eikö tuolla vois olla joku suoravälityspalvelu, että kaikki rumat (saksalaiset) miehet delegoitais välittömästi mun hoiviin? Ehkä pitäis ehdottaa…

…

P.S. Muussa elämässä (ei liittyen miehiin / deittailuun), mä oon ihan rikki. Veikkaan, että aika harva kadehtis mun elämää just nyt, jos tietäis mitä se todella pitää sisällään. Jos ehtisinjaksaisin, niin koittaisin varmaan hankkia vaikka vertaistukea, mutta kaikki aika ja energia menee tasan tarkkaan päivästä seuraavaan selviytymiseen. Eikä meinaa edes riittää. :/

Vapaa-ajan haasteelliset puolet

Mä olen rentoutunut poikkeuksellisen perusteellisesti viime- ja tänä viikonloppuna. Mikä on ihan mukavaa muutoin paitsi siinä mielessä, että runsas vapaa-aika tarkoittaa aikaa ajatella ja ajatteleminen johtaa mulla aina havaintoon yksinäisyydestä.

Voi, kunpa asiaan olisi olemassa ja myöskin tavoitettavissa jonkinlainen positiivinen ratkaisu!

Tarkoitan nyt ennen kaikkea yksinäisyyttä suhteessa miehiin. Parisuhteen puutetta ja sen myötä myös oman perheen puutetta.

Mitä mä voisin tehdä? Tätä kysymystä olen pyöritellyt mielessäni jo muutaman vuoden. Todellakin pitäis TAPAHTUA jotain, TEHDÄ jotain, KEKSIÄ jotain. Jotain muuta kuin deitti-ilmoitusten selailemista ja niihin vastaamista. (Se ei auta). Jotain muuta kuin yli- ja ali-ikäisiin ja varattuihin tutustumista live-maailmassa. (Siellä on ollut tarjolla vain sitä.)

Mitä mitä mitä siis?

On todella suuri harmi, etten vaan mitenkään pysty kääntämään kelloa takaisin siihen aikaan jolloin olin selkeästi alle kolmenkymmenen ja vielä joskus saatoin tutustua nykyisellään täysin tuntemattomaan hahmoon eli ikäiseeni, vapaasen, fiksuun mieheen.

En ihmettele, että fiksut miehet on joku muu jo vienyt. Mutta vaikken ihmettele, niin en silti ole sopeutunut tilanteeseen. En ollenkaan!

Mä olen sitä mieltä, että kyllä mullekin pitäis olla olemassa oikeanlainen mies. Pitäis pitäis pitäis!

Mun toiveet miehen suhteen ovat kyllä aika rajaavia. Nykyään ne pitää ilmeisesti myös esittää todella artikuloidusti, muuten päätyy aivan liian helposti seuraan joka ei ole mulle hyväksi. (Koska siitä seurasta on ylitarjontaa, minun mielestäni hyvästä seurasta ei.)

Olis niin unelmaa tutustua fiksuun / lahjakkaaseen / sivistyneeseen mieheen, jolla olis samansuuntaiset arvot ja elämäntavat kuin mulla. Ihan varmasti sellaisia miehiä on (on ainakin varatuissa), joten eikö voisi joskus käydä niin satumaisen hyvä tuuri että juuri minä löytäisin jostakin sen yhden ainoan vapaan?

Vanhat hyvät ajat…

En ole tähän mennessä ollut kovinkaan suuri talven ystävä, mutta mutta… Nyt olen ihme kyllä alkanut kaipailemaan vanhoja hyviä aikoja siltä osin.

Lumisten koivujen taakse laskevaa hempeänväristä talviaurinkoa.
Kimaltelevia jäähileitä.
Lumen narskuntaa kenkien alla.
Kuumaa mehua termarista, retkellä meren jäällä.
Lämmintä kynttilänvaloa ikkunalla.
Kaupunkia, joka hiljalleen kuorruttuu lumeen.
Ihmisiä, jotka tarpovat puolittain ärtyneinä, puolittain kuitenkin mielissään lumessa polviaan myöten.
Hyvää syytä myöhästyä töistä…

Eipä auta muu kuin googlailla:
“Weiße Weihnacht“

Ja suunnitella joululomaa jossakin oikein vanhanaikaisen romanttisessa maailmankolkassa… (Joo joo joo, matkustelemalla juuri minä aiheutan sen, että talvet ovat vastaisuudessa vieläkin vähälumisempia. Olen täydellisen syyllinen, mutta ei voi mitään. Joskus joutuu antamaan itselleen anteeksi. Itse asiassa, juuri lumessa on jotakin armollista, hellää… Niissä mun muistoissa.)

Kuvan lähde

Slave in Finland

The Yes Men

Ihan sama mitä joku seminaarissa sanoo tai tekee, yleisö kuorsaa tasaista tahtia. Niin teen toki minäkin.

Hiton väsynyt ihminen

Oi, koska koska mun elämä muuttuu helpoksi?

Ei varmaan koskaan, mutta toivon silti…

…

Ties mistä syystä tai syyttä haluan kuunnella nyt tän biisin:

Isley Brothers – Between The Sheets