Nyt korkataan shampanja

Syötyäni iltapalaksi puuroa, korkkaan todellakin sen shampanjan.

Nopsajalka feat. Paarma – Hyvää elämää
Haluisin laittaa ton kännykän soittoääneks.

Rauhaisaa pyhäiltaa

Ooooikein leppoisa päivä – kerrankin! Mä olen ehkä Suomen suurin Virallisten Juhlapyhien fani. Olen ollut tällainen koko työurani ajan, koska nämä ovat melkein takuuvarmasti rauhallisia päiviä. Nämä harvat arkipyhät. Voikun näitä saisi lisää! (Mutku ei saa.)

Tätä ruhtinaallista rauhaa tekis mieli juhlistaa drinksulla, mutta mulla on dilemma: himassa ei ole kuin shampanjaa, hyvin kallista kuoharia, makeaa likööriä ja pahaa siideriä. Ei kai tämä ihan shampanjan arvoinen juhla sentään ole vai mitä mieltä olette?

Hyvää pyhää kaikille!

Luulottelua, itserakkautta, röyhkeyttä ja väärää tietoa

Antakaa mulle niitä!

Pitää käydä metästämään uutta työpaikkaa ja nuo ominaisuudet / taidot olis valttia. Kun kattoo vaikka ketä tahansa hyväpalkkaista pomoa…

Miten mun päähän saatais ujutettua se epärealistisuuden siemen, joka mahdollistaa kaiken tuon?

Oi, tätä kaameaa keski-ikäisyyttä!

Vaikka kuin uhoaa viettävänsä railakasta viikonloppua, niin eihän siitä mitään tule…

Nykyään:
Viina (lue: viini, siideri jne.) aiheuttaa massiivista päänsärkyä. (Ei auta Buranat, ei.)
Kello neljään valvominen on silkkaa kidutusta.
Ja bileissäkin on todennäköisemmin tylsää kuin hauskaa.

Että revi siitä!

Olen jo vallitsevasti omaksunut keski-ikäiselle soveliaat elintavat aikaisine nukkumaanmenoaikoineen, säännösteltyine ruoka- ja juomavalioineen ja terveellisine harrastuksineen, mutta kuvittelin että edes JOSKUS voisin vähän repästä.

No, voihan sitä, mutta ilmeisesti samalla onnistuu repäsemään itsensä sellaiseen kondikseen, että lähipäivien aikataulut menevät uusiksi: palautuminen vaatii ihan hemmetin käsittämättömästi aikaa!

Mehevää viikonloppua

Vapaa-aikaa on nyt/taas niin vähän, että sitä ei malta pilata tylsistä aiheista kirjoittelemalla. (Arki kerryttää aina aikamoisen vyöryn tylsiä aiheita, mutta yritän vain unohtaa ne…)

Ihmiset, nyt vietetään viikonloppua!!!

Francois Kevorkian – Time & Space

Työpaikan laatutesti

Rasti ruutuun, ollos hyvä!

1. Työpaikkani sijaitsee:
[] a) sopivan matkan päässä
[] c) liian kaukana

2. Rakennuksen kunto ja taso:
[] a) viihtyisä / tyylikäs
[] b) tyylitön / epäviihtyisä
[] c) hometalo / muita terveydelle haitallisia puutteita

3. Työpisteeni on:
[] a) omassa työhuoneessa
[] b) lasikopissa tai muussa erotetussa tilassa
[] c) avokonttorissa

4. Työtehtäväni:
[] a) on koulutustani vastaava / mielenkiintoinen
[] b) menettelee
[] c) on jonninjoutavaa ajanhaaskausta

5. Toimenkuvaani sisältyy:
[] a) ydintehtävistäni huolehtiminen
[] b) varsinaisten työtehtävieni lisäksi myös esim. yleisiä toimistotöitä
[] c) ei mielekästä toimenkuvaa = käsketään tekemään mitä milloinkin / tehtävää on aivan liikaa

6. Palkkani tuntuu yleiseen palkkatasoon suhteutettuna:
[] a) riittävältä
[] b) siedettävältä
[] c) surkealta

7. Työntekijöitä kohdellaan:
[] a) tasa-arvoisesti / oikeudenmukaisesti
[] b) väliinpitämättömästi
[] c) epätasa-arvoisesti / epäoikeudenmukaisesti

8. Ilmapiiri on:
[] a) avoin, kannustava, myönteinen
[] b) viileä mutta menettelee
[] c) raskas ja ahdistava

9. Työkaverini ovat enimmäkseen:
[] a) ammattitaitoisia ja mukavia
[] b) ihan ok
[] c) epäpäteviä selkään puukottajia

10. Pomoni on:
[] a) reilu ja hyvä työssään
[] b) ihan ok
[] c) v-mäinen sadisti tms.

Mä analyseerasin muutaman menneen ja nykyisen duunipaikan:

Eka paikka, rivi:
1. a
2. b
3. a ja b (muuttui työsuhteen aikana)
4. a
5. a
6. a
7. b
8. b
9. b
10. a++ (eli todella reilu ja hyvä työssään)

Tulos:
a x 6
b x 4

Toka paikka:
1. a
2. c
3. a
4. a
5. c
6. c
7. c
8. c
9. c
10. c

Tulos:
a x 3
c x 7

Kolmas paikka:
1. a
2. a
3. c
4. a
5. b
6. b
7. c
8. c
9. c
10. b- (miinus siitä, että ei todellisuudessa kantanut vastuuta)

Tulos:
a x 3
b x 3
c x 4

Neljäs paikka:
1. a
2. b
3. c
4. b
5. c
6. b
7. a
8. a
9. a
10. a

Tulos:
a x 5
b x 3
c x 2

Viides paikka:
1. c
2. c
3. b
4. c
5. c
6. c
7. c
8. b / c
9. a / b (riippuu kenen kanssa on tekemisissä)
10. b / c (riippuu päivästä)

Tulos:
a x 1/2
b x 2-3
c x 6-7

Kuinka monta a:ta tarvitsisi, jotta työpaikassa voi viihtyä? Kyllä mun mielestä aika monta. Tuo ykkös-duunipaikka on ollut mun toisiksi paras työpaikka ever, mutta sielläkin oli todella isoja ongelmia; pahimmat pulmat vain eivät sattuman oikusta kaatuneet siellä juuri minun niskaani vaan jonkun toisen.

Kun duunipaikka antaa tulokseksi selkeästi eniten c:tä, aletaan hiihdellä jo aika heikoilla hangilla… Cellaicecca työpaikacca ei ole kovin pitkää uraa edessä, tuumin minä.

Tuntuu siltä, että mulle henkkoht vaikemmin nieltäviä ovat vaikeudet kohdissa 2, 5, 7 ja 10.

Sunnuntai-illan sketsituokio

Mua ällistyttää, miks mun suosikkeja on katottu juutuupissa niin vähäsen!? Ite en pärjäis elämässä ilman suomalaista (erit. Peteliuksen) sketsiviihdettä.

Netti pelastaa

Kärsivänä ihmisenä on pakko todeta, että netti on hieno keksintö, etenkin sen tarjoaman sosiaalisen ulottuvuuden vuoksi. Livesosiaalisuus nojaa mielestäni turhan paljon ulkokohtaisille asioille; livenä on vaikea tavoittaa samaa vapautta ja aitoutta mikä netissä on jokapäiväistä (ja vaikka öistä, jos niin haluaa).

Perseestä

Kaikki on nykyään jatkuvalla syötöllä vähän perseestä eli vietän epätäydellistä elämää parhaimmillaan.

Oon ihan lopen kyllästynyt aika moniin ihmisiin, niin työpaikalla kuin vapaa-ajan puolellakin.

Olen välillä myös aika helvetin kyllästynyt ja pettynyt itseeni, mutta vielä pahemmin olen pettynyt siihen otukseen nimeltä Elämä.

Se ei ole kohdellut mua kamalan kivasti tässä… ööh… about… pitkään aikaan.

Muutos mikä on tapahtunut jossakin kohtaa kuluvaa vuotta on se, että mä olen oikeasti luo-vut-ta-nut. En enää jaksa tsempata itseäni tekopirteäksi, enkä pitää yllä huumorintajua. Annan itseni vain olla murjottaa, kärsiipä ympäristöni siitä tai ei. Ja kyllä se kärsii.

Mut ihan sama.

Paitsi ettei se ole sama. Haluaisin pohjimmaltaan, että musta tykättäisiin, mutta kukaan ei nykymaailmassa tykkää ihmisistä jotka kärsii. Kärsiviä VIHATAAN.

Joten mikä neuvoksi? Pitäis koettaa löytää ympärilleen yhtä kärsiviä ihmisiä, yhtä pahoista / helpoista syistä. Voitais sit rypeä yhdessä kärsimyksissämme… Se olis vähän niinku sama juttu ku ne jotka ei kärsi, ne uiskentelee kimpassa jossain kattoterassin porealtaassa kittaamassa shampanjaa.

Eiks oliski ihan sama, häh?

Päivien kiitoa

Kevyttä hölkkää tulee vedettyä koko ajan ja aika vain liukuu käsistä. Humpsis!

Hirveä syyllisyys kaikesta tekemättömästä… Mutta ehkä nyt kuitenkin varastan siltä kaikelta yhden tunnin rauhalliseen oleiluun tietsikan ja kahvikupposen ääressä.

Olen viime aikoina rassannut pääkoppaani ajatuksilla epätasa-arvosta. Sitä on niin kovin monenlaista, kuten varmaan moni tietää. Mutta minua ihan henkilö- ja ajankohtaisesti hiertää tämä nimenomainen: On olemassa niitä ns. menestyviä ihmisiä, joilla on kolmekymppisinä hieno ura, vielä hienompi talo ja ihan uskomattoman superhieno perhe. Sitten toisaalta on meitä, joilla kaikki on jäänyt vähän vajaaksi.

Ei siinä mitään. Kaikkea ei tarvitse saada. Mutta kun… Me B-luokan kansalaiset väistämättä lipsutaan jonkinlaiseen palvelijan (ja ikuisen ymmärtäjän) rooliin!!

Nämä erinomaiset perheelliset kuorivat vapaa-ajan kermat päältä, valitsevat lomansa, saavat palkankorotuksen koska perheellinen tarvii massia jne. jne. Päivästä toiseen he saavat aina HIUKAN enemmän. Heillä on aina PIKKASEN enemmän etuoikeuksia, väljyyttää aikatauluissaan, ymmärrettäviä selityksiä myöhästymisille jne.

B-luokan sinkku vain joutuu kiristämään omaa aikatauluaan entisestään, paikatakseen perheellisen kanssasisarensa ehtimättömyydet.

Tässä kohtaa iskee vitutus. Vittuako mä olen mikään MUIDEN NAISTEN PALVELIJA. En muuten tasan ole!

Mulle ihan riittää se suru mitä tunnen yksinäisyydestäni (tänään, huomenna, vanhoilla päivilläni sekä oletettavasti aina ja ikuisesti). Mua risoo jo ihan tarpeeksi paljon peitellä tuskaani kahvipöytäkeskusteluissa, joissa paremmat kansalaiset vaihtavat kuulumisia perheittensä viikonlopputekemisistä.

Riittää myöskin se, että maksan asumisestani tuplasti sen, minkä nämä erinomaiset. Samoin maksan lomamatkoistani (yhden hengen huone-lisä). Ja pilaantuvasta ruuasta. (Kuinka paljon pitäis oikein syödä, ettei yksinäisen tartteis heittää nahistuneita vihanneksia roskiin?)

Lukaisin jokunen viikko sitten Hesarin kolumnin ruuhkavuosien handlaamisesta… Voihan se kai olla tositosi stressaavaa, että joutuu lähtemään töistä jo neljän maissa ja viettämään pitkän illan rakkaiden läheistensä seurassa (puhumattakaan yöstä oman kullan kainalossa), mutta joku kommentoi mielestäni erittäin oikeutetusti juttuun, otsikoiden ‘ei ole mitään ruuhkavuosia’: “Minulle tuollainen ei ole tuttua, koska ei ole vakituista työtä, ei perhettä, eikä lapsia. Turhat korkeakoulutukset takana sekä vuokra-asunto, jota ei ole tarve remontoida sen enempää minulla kuin vuokraisännälläkään. Omaa aikaa on, mutta se ei hyödytä minua mitenkään. Aikani voisin tietenkin käyttää hyväntekeväisyyteen esimerkiksi hoitamalla teidän normaalisti tai paremmin menestyvien ihmisten lapsia, jotta te saisitte välillä lomaa elämästänne.”

Kitkerähkö kommentti, mutta juuri samalta minustakin välillä tuntuu. Olen jollakin tasolla näkymätön.

En ole voinut toteuttaa eräitä itselleni erittäin… mittaamattoman tärkeitä asioita. Kärsin siitä, mutta se kärsimys pitää kai vain yrittää peittää. Juuri ja juuri jaksan tehdä niin, mutta että jaksaisin vielä JEESATA niitä joilla menee niin paljon paremmin?