Vakka kantensa valitsee?

Luin jostakin naistenlehdestä (tais olla uusin Olivia) todella huvittavan ja säälittävän, hirvittävänkin jutun morsiamista, jotka tekevät lähipiirinsä elämästä painajaisen, muuttumalla ‘todellisiksi prinsessoiksi’ noin vuosi ennen häitä. Lähipiiri muovautuu prinsessan mielikuvissa nöyräksi palveluskunnaksi, jota voi hyppyyttää miten mielii…

Ja nyt pikainen siirtymä asiasta toiseen.

Moni elämäni aikana ohimennen kohtaamani mies on osoittautunut mutu-tuntumalla aivan järkyttävän empatiakyvyttömiksi! Ei ole kuin yksi suunta tahdolle, toiveille ja haluamiselle: minä, mulle, mun. Mies on niin helvetin täynnä itseään ja omia päähänpistojaan, että kenenkään muun minkäänlainen- tai tasoinen asia, toive tai elämäntilanne ei kyllä merkkaa yhtikäs mitään! Edes muodollista huomaavaisuutta ei osata, vaan ympäristöä käskytetään säälimättä ja herkeämättä.

Nyt takaisia alkuun.

Onko niin, että nämä naiset, jotka ovat kelvollisia avioliittoon, ovat yhtä itsekkäitä kuin miehet? Suuntaavat vain sen itsekkyytensä parisuhteen ulkopuolelle (kavereihin, lapsuudenperheen jäseniin).

Vai onko niin, että sopeutuakseen elämään itsekkään miehen rinnalla, täytyy löytää edes joku sauma omille toiveille? Toteutetaan sitten vaikka tuollaista ankaraa prinsessaleikkiä…

(Mulla jatkuu pessimistisen ajattelun kausi, liittyen parisuhteisiin. Tulen kirjoittamaan aiheesta todnäk lisää lähiaikoina.)