Etsikää mulle mies!

Mä en jaksa olla ilman miestä, mutta en myöskään jaksa ponnistella niin älyttömästi ja monella rintamalla kuin miehen löytäminen edellyttäisi.

Eiks nyt voisi olla jonkinlaista paritustoimistoa, jolle voisi antaa tuon rasittavan tehtävän hoidettavaksi? Voisin maksaa miehestä vaikka… hmm… 500 €.

Ehkä mä joudun tyytymään tälläseen.

Suosituksia

“Bambu sitoo hyvin tehokkaasti hiilidioksidia ja on myös antibakteerinen kasvi.”

Hommasin elämäni ekat bambusukat (tai oikeastaan neljät sukat) ja täytyy todeta, että ovat käytössä puuvillasukkia miellyttävämmät. Joten suosittelen! En enää muista minkä merkkiset ne olivat, mutta ainakin Finnwearilla on bambusukkia.

Suosittelen myös suosimaan Nanso Groupin, mukaan lukien Finnwearin vaatteita, sillä Nanso on niitä harvoja firmoja, jotka vielä valmistavat vaatteita myös Suomessa [lisäksi ulkomailla], kovasta hintakilpailusta huolimatta. Nansolla & Finnwearilla on myös Reilun kaupan puuvillasta valmistettuja vaatteita.

Täällä ja täällä lisää asiaa ekologisista vaatemerkeistä (ja kodintekstiileistäkin).

Lisäsuositus: Mä oon ihan hullaantunu The Body Shopin vadelma vartalovoihin! (‘Voi’ kuulostaa äklöltä, mutta ei tässä tapauksessa sitä ole, todellakaan.) Vielä tehokkaampi kosteuttaja talvisen kuivalle iholle on mango vartalovoi.

Thank God It’s Friday!

Huaaah, melkeinpä selvitty tästä viikosta – onnittelen itseäni!

Perjantain kunniaksi ulkoilu- ja tennarikatsaus:

Mä oon joulun jälkeen pitänyt yllä sellasta kuuria, että jos mulla on jossain välissä tunti ylimääräistä aikaa, niin lähden heti kävelylle.

En muuten pidä talvesta, kylmästä enkä varsinkaan pimeydestä, mutta kävelylenkeillä viileän raikas ilma vasten kasvoja on ihan jees. Tulee freesi olo. Ja käveleminen oikeasti lievittää elämisen tuskaa edes hieman: selvittää ajatuksia ja vähentää ainakin pikkasen sitkeää signaalia lähettävää stressin tunnetta.

Mun lempi-kävelykengät on tällä erää tälläset:

Noissa on ohuet pohjat ja kangas on kaksinkertaista: sisältä vahvaa puuvillaa, ulkoa villaa. Eli tossut ovat lämpimät ja ohuiden, tasaisten pohjien ansiosta tuntuu melkein siltä kuin tepsuttelis villasukissa. Mukavan luonnollinen olo.

Tein tälläsen pikapika tossuanalyysin (on muuten ilmiselvää duunin vaikutusta, että mä suht usein esitän asioita listamuodossa täällä blogissani):
Puma -> jämäkkä kenkä, mukavan tilava kärki
Vans -> neutraali kengän malli: ei erityisen hyvä mun jalkaan, muttei mitenkään huonokaan
Converse -> kivat, kepeät tepsuttelukengät, muttei niin kivat kuin mun nykyiset suosikit. Jotenkin vähän taaksepäin viettävät eli tuntuu että kantapää on alempana kuin varpaat, mikä vähän häiritsee.
Babycham -> liian leveät mun jalkaan, mutta houkuttelevan söpöjä
Fred Perry -> mun suosikkimerkki just nyt
Karhu -> pompsahteleva kumikenkäfiilis, epämääräinen kengän malli, mutta kivan pehmeät
Adidas -> en osta, koska useimmat mallit liian leveitä (tai tylsän näkösiä)
Nike -> en osta, koska ei vaan jotenkin innosta
Muut -> en (kai) osta

(Niin siis; joka merkillähän on töppösiä moneen lähtöön. En jaksa nyt seikkaperäisemmin sepustaa millä perusteella mä valitsen merkin sisältä minua kiinnostavat mallit.)

Vielä vähän viikonloppumusaa:

Kunpa jaksais tänään lähteä ulos… Ei enää kävelylle, vaan ns. ulos.

Aamuyön tietoisku

“Oliko tämä muka yllätys?”, voisi kysyä. En kuitenkaan jaksa nyt kysellä, vaan olen tyytyväinen sentään siihen, että asiasta kirjoitetaan noinkin selväsanaisesti valtakunnan valtalehdessä.

Summa summarum: Tulevaisuuden Suomessa ei edelleenkään kannata olla köyhä, eikä jäädä työttömäksi. (Nämähän ovat – mahdollisuuksien tasa-arvossa – aivan henkilökohtaisia, vapaita valintoja, kuten meille on kerrottu…)

Kääpämäinen yö

Kääpämäinen tunnelma, jota podin tänään illalla (ja tietenkin koko päivän) on jäänyt niin pahasti päälle, että heräsin yölläkin inhotuksen tunteeseen. Oikein puistattaa!

Ihmeellistä, miten joku ihminen voikin imeä kaiken energian ympäriltään ja tehdä muiden (ainakin minun) olotilan täysin sietämättömäksi.

Nooh… Ehtiipähän tässä laatia muutaman työhakemuksen ennen aamua, jos se vaikka virkistäisi. Mä en nimittäin jaksa lahota minkään käppyröiden joukossa loppuikääni. En, en!!

Vastapaino

Olin viime viikolla eräässä tilaisuudessa, jossa kohtasin miehen jota ei olisi uskonut mieheksi. :O

Antakaas kun selitän…

Mä oon NIIIIIIIIN tottunut normiarjessani siihen, että miehet ovat joko moukkia, hulluja, tyhmiä, laiskoja tai tätä kaikkea yhtenä möykkynä, että on todella mielettämän maailmoja mullistavaa törmätä mieheen, joka on… niin… IHAN NORMAALI IHMINEN!

Eli ei mitenkään minua tyhmempi, ei huonokäytöksinen, ei itseään korostava, ei vetelykseltä vaikuttava, vaan ihminen joka osaa puhua asioista enemmän kuin yhden lauseen verran, joka on töissään aikaansaava, joka ei elele muiden siivellä (tarkoitan esim. teetä töitään muilla)… Ällistyttävää!

Keskustelin tämän henkilön kanssa muutaman tunnin, enkä KERTAAKAAN joutunut antamaan hänelle säälipisteitä siitä hyvästä, että hän on mies. (Jos olisin tutustunut häneen pidemmälti, olisin kenties voinut olla vapaa kaikista niistä ajatuksista, joita entuudestaan tuntemattomaan mieheen tutustuessa yleensä aina puntaroi, kuten: “Onkohan tuo väkivaltainen?”, “Kuinkahan helposti se suuttuu?”, “Yrittääks se pummata multa rahaa… vai mitä se yrittää?”, “Mitähän ikävää se sanoo ensimmäisenä?” jne.)

…

Kyllä kai noita normaaleja miehiä maailmaan mahtuu enemmänkin – mun lähiympäristöön ei vaan tällä hetkellä juurikaan… Ja päinvastaista porukkaa piisaa erittäin runsain mitoin, valitettavasti.

On kyllä todella rasittavaa, että asiat eivät voi olla mukavammin! Nyt heti!

Mä en haluais oppia inhoamaan ihmisiä (enää laajemmassa mittakaavassa ja tästäkin inhon määrästä luopuisin mielelläni!).

Surkimus

Meillä on duunissa yks sellanen kääpä, jonka koko olemusta ihmettelen. Enpä tiedä surkeampaa hahmoa! Henkilö ei ole edes kovin vanha, mutta onpahan muuten vaan ihan totaalisen kuivettunut käppyrä.

Tässä välissä todettakoon: käppyrä on levittänyt omaa käppyrämäisyyttään ahkerasti ympärilleen, aiheuttaen mulle siinä määrin harmaita hiuksia, että en enää jaksa olla rakentava ja myönteinen hänen suhteensa – täällä blogissani. Työpaikalla yritän tietenkin teeskennellä hammasta purren. (Mikä on tässä tapauksessa helvetin vaikeeta!)

Mä SÄÄLIN ihmisiä, jotka eivät pärjää duunissaan. Mä EN PIDÄ ihmisistä, jotka eivät edes yritä.

Mikä voisi olla ärsyttävämpi kombinaatio, kuin laiskuus ja väliinpitämättömyys, yhdistettynä epäkohteliaaseen muiden sättimiseen? Sitä tämä kääpä harjoittaa.

Olen tullut siihen tulokseen, että en todellakaan diggaa ihmisistä jotka ovat:
- jäykkiä
- innottomia
- ennakkokuuloisia
- tietämättömiä
- laiskoja
- rikkovat joka ikinen päivä yhteisiä sääntöjä / sopimuksia
- jatkuvasti marisevat ja narisevat surkimusmaisesti pikkuasioista (sen sijaan että reippaasti tekisivät asioita… edes yrittäisivät!)
- ja ovat ihan täysin pihalla (suhteessa työtehtäviinsä)
- minkä lisäksi kokevat olevansa oikeutettuja mollaamaan avoimesti ja jatkuvasti muita!!!

En aikaisemmin oikeastaan tiennytkään, että yhdessä ihmisessä voisi olla noin monta epämiellyttävää piirrettä! Enkä tiennyt, että tuollaiset ikään kuin aika neutraalit piirteet voisivat muodostaa työympäristössä täysin sietämättömän kokonaisuuden.

Okei. On tietty olemassa vaikka minkä muunlaisia vastenmielisiä ihmisiä (myös tai ehkä ETENKIN minun työpaikallani), mutta tuo käppyrämäisyys iskee niin pahasti vastaan, että… *hyhhyh*

En vaan jaksais! Kun joudun pelastelemaan kääpää pulasta ja siitä hyvästä saan vain massoittain lisää marinaa ja voivottelua niskaani.

OLIS EDES SIEDETTÄVÄN NÄKÖNEN, mutta kun ei.

…

Mun on ihan pakko alottaa joku itseterapiasarja ja haukkua täällä vähän ihmisiä. Mä halkeen muuten. (Vaikeimmista ihmisistä en varmaan kuitenkaan pysty / haluakaan kirjoittaa.)

Mä tunnen nahoissani, että päivittäinen altistuminen käppyrämäisyydelle ja muulle “mukavalle” uhkaa saastuttaa minut! Mun pitää puhdistautua!!

Oksennan…

… kun ajattelen duuniani. Siksi koitan olla ajattelematta.

Mun duuni kokonaisuudessaan on kyllä sellaista suuren mittakaavan ironiaa koko mun persoonaa, arvojani ja ajatuksiani vastaan, että…

En olis IKINÄ voinut kuvitellakaan että päätyisin tällaiseen. (Hitto kun en voi puhua tarkemmin!)

Lyhyesti sanottuna, mä teen työtä asioiden eteen, joita vihaan ja vastustan täydestä sydämestäni. Ei voisi olla enää ristiriitaisempi olo!

JOTEN: Sais vähän äkkiä elpyä tuo talous edes sen verran, että tälle mimmille löytyisi uusi duunipaikka.

…

Kansalaiset! Muistakaahan olla kriittisiä. Älkää uskoko kaikkea mitä teille sanotaan ja kauniisti kuorrutetussa paketissa esitetään. Ottakaa selvää asioista. Älkää kummarrelko herroja! Pitäkää huoli siitä, että on vielä olemassa inhimillinen maailma, sitten kun minä pääsen sinne palaamaan…

Grrrr…

Töitä, töitä, töitä, töitä… Niitä taas tiedossa 24/7 koko viikko. (Ihan ku tämä viikonloppu ei olis ollu aikalailla sitä samaa.)

Mutta kohta alan taipumaan siihen käsitykseen, että tämä pitää ilmeisesti tulkita HYVÄKSI tilanteeksi. Se toinen vaihtoehdo, työttömyys, on niin lähellä…

Helvetti, että sitä osaakin ihminen SOPEUTUA! Eli aika joustavaa matskua olen: vihaan todella työtäni, mutta pidän sitä kuitenkin hyvänä vaihtoehtona.

Suosittelen

1) Levittämään tärkeitä muistiinpanopapereita pitkin lattiaa, jotta ne ovat helposti silmäiltävissä samalla kertaa.
2) Kirjoittamaan muistiinpanojen pohjalta erittäin väsyneenä pitkällistä sepustusta ja oikolukemaan sitä vielä väsyneempänä.
3) Ottamaan piristykseksi tietsikan viereen iso lasillinen appelsiinimehua.
4) Kaatamaan mehulasillisen strategisesti muistinpanopapereiden päälle siten, että mehu leviää ympäri lattiaa ja kastelee KAIKKI tärkeät paperit…

Hohhoijaa!

Kaatelen tai tiputtelen niin harvoin mitään, että olen ihan ällistynyt. Olin juuri lopettamassa hommia kun tuntui, että nyt ei enää pelitä mikään ruumiin jäsen, kaikkein vähiten aivot. Ärsyttää!

Onneks kuitenkin kaatui papereiden, eikä tietsikan päälle.